Tänä vuonna ei taida tulla kesää ollenkaan... No, onneksi minä viihdyn sisälläkin. Varsinkin, kun saan laitella kotia uusiksi ja uusiksi. Eilen illalla sanoin miehelle, ettei olohuoneen järjestys edelleenkään oikein miellytä minua ja tänään pistinkin sitten tuumasta toimeksi ja roudasin sohvat ja lipastot uuteen järjestykseen miehen ollessa koiraa kouluttamassa. Nyt on entistäkin parempi sohvakokonaisuus ja seurustelunurkkaus, johon mahtuu helposti kymmenen aikuista istumaan sohvalle tai nojatuolille. Torista keväällä ostamani ja maalaamani lipasto siirtyi aulan puolelle. Mielelläni olisin sen olohuoneessa pitänyt, mutta hyvä se on aulassakin. Pitää alkaa katsellä jotain vastaavaa, vähän pienempää lipastoa olohuoneen puolelle seinäkellon alle.
Illalla käytiin lasten kanssa leffassa katsomassa Kätyrit. Päivä oli ihana myös sen takia, että lapsilla juoksi kavereita tässä koko päivän. On huippua, kun naapurissa on saman ikäisiä lapsia ja leikkiseuraa riittää!
Kaunista, niin kaunista teillä.
VastaaPoistaE-R
Kiitos! <3
PoistaJa taas ihan uuden näköistä. Mun mielipide on, että nyt näyttää tilavammalta. Kyllä teillä on vaan niin kaunis koti <3
VastaaPoistaKiitos! Minä jo mietin, että huomaako muut edes muutosta, vaikka omiin silmiin on taas ihan erilainen. Kyllä tämä järjestys nyt tuntuu istuvan olohuoneeseen paremmin. Vaikka ainahan fiksattavaa jää ;)
PoistaOih miten ihanan näköistä. Valoisaa ja kotoinen tunnelma. Tyylikästä ja kaikkea mitä voisin omaan kotiinikin rohmuta.
VastaaPoistaTäälläkin sadekeli on tehnyt tepposet, remppaa on tehty ja lisä suunnitelmia on mielessä kunhan loma vain saa alkunsa.
Kiitos! Mulla olis kans niin monta pikkuremppaa mielessä, ettei tiedä, mistä alottaa :D Toivotaan, että ilmat vielä tästä paranee, kun pääset lomalle!
PoistaIhanalta näyttää 😊. Voi mun silmät osui tohon niin kauniiseen mattoon ❤. Oletko itse sen tehnyt? Saisiko ohjetta? Olisi eri väreillä meille täydellinen matto uuteen taloon. Tota ideaa voisi kehitellä esim. Makkariin sängyn vierus matoiksi tai eteiseen tai wc:n matoksi.
VastaaPoistaKiitos! Itse tein maton viime syksynä, ohjetta löytyy http://valkoinenkartano.blogspot.fi/2014/09/virkattu-tilkkumatto.html tuommoisesta postauksesta. Ideaa voi tosiaan helposti varioida eri väreille, muodoilla ja kokoa voi vaihdella, kun se on yksittäisistä neliöistä koottu. Mulla idea lähi siitä, kun näin vähän vastaavan, pienemmän asuntomessuilla viime vuonna.
PoistaKaunista <3 Tilavammalta näyttäisi minun silmään tämä uusi järjestys, kodikasta! Ja tuo matto on aivan upea!
VastaaPoistaKiitos! Hauska kuulla, että kuvista välittyy entistä tilavampi ilme. Sitä en itse niin ajatellut, mutta ainakin toimivampi tämä on näin :)
PoistaVoih, miten kaunista teillä on! Juuri olin kysymäisilläni tosta ihanasta matosta mutta vastasitkin tuolla ylempänä tehneesi sen itse. Voiko noin kaunista mattoa ollakkaan vai näkeekö silmäni pitsistä harhaa ;)
VastaaPoistaVoi kiitos! <3 Onhan tuo matto toki ainutlaatuinen :D
Poista