keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Vallilavaloa olohuoneessa









Nyt kun sää muuttui vähän pilvisemmäksi, on hyvä aika siirtyä ainakin hetkellisesti blogissakin sisätiloihin. Ihan hyvä näin, koska meidän ihokaan ei olisi tainnut toista rantapäivää kestää tähän perään, sen verran omissa jaloissa kihelmöi ja lasten ihossakin oli illalla jo punaisen sävyjä. Onneksi näyttää, ettei kuitenkaan pahempia palamisia.

Viime viikolla postasin yhteistyövierailustani Matto Nurmisen Oulun liikkeeseen (klik) ja eräässä postauksessa vilahteli jo tämä mattokin. Sain sen yhteistyöstä kiitoksena, ja näitä on muillekin kiinnostuneille liikkeessä puoleen hintaan - kuten puoleen hintaan ovat kaikki muutkin liikkeestä löytyvät Vallilan matot ja tapetit.

Matto on tyyliltään aivan erilainen kuin aikaisemmat puuvillaraitamatot ja olin vähän epävarma sen soveltumisesta sisustukseen, mutta ainakin näin viikon katselun jälkeen se vieläkin miellyttää silmää tosi paljon. Se tuo siisteyttä ja valoa, varsinkin kun samalla vähensin sohvatyynyjen määrää ja nostin tuohon sohvapöytänä toimivalle arkulle kynttilöiden sijaan uudet Riviera Maisonin peurat, jotka toimivat kivana väriparina maton kanssa, sekä viherkasvin. Noita viherkasveja hamstrasin läheisen kukkakaupan alennusmyynnistä ja nautin niiden tuomasta raikkaudesta olohuoneessa.

Tällaisella sisustuslinjalla voisin kuvitella syksyn ja talvenkin taittuvan, aika vuodenaikaan rajoittamaton minun mielestä. Jotenkin nuo pastellit eivät tänä keväänä ja kesänä ole saaneet minusta otetta.

10 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!