Stockan hullujen päivien paketit saapuivat muutamassa päivässä. Nyt on lapsilla uudet kengät keväälle. Poika sai Adidaksen tennarit, joissa on mielestäni ihanat värit. Toivottavasti pysyvät ehjinä, viime kesänä kului puhki kolmet tai neljät kengät...
Lisäksi tilasin kaikille kolmelle lapselle Bogin tähtikumpparit. Valko-mustat ovat omat suosikkini ja vähän harmittaa, että otin pojalle siniset. Valko-mustat olisivat sopineet ihan täydellisestä mustan Ticketin puvun kanssa.
Esikoinen sai tähtisettiin pipon, kurahanskat ja sadetakin. Hän itse meinasi, ettei niillä enää paljoa käyttöä ole, mutta kai partiolainen sen verran ulkoilee, että sadevaatteet on hyvä olla jemmassa.
Lisäksi tilasin hullareilta pari mattoa. Esittelen ne sitten, kun saan olohuoneen sohvavaihdoksen tehtyä. Hyvältä kuitenkin näyttää. Vanhasta sohvasta on kaupat sovittu, joten on enää ajan kysymys, että saan olohuoneen ihan uuteen uskoon. Jee!
Ainoa pettymys paketissa oli, että tilaamani Desigualin trenssi oli ihan liian iso ja pitää palauttaa. Jos joku kaipailee koon 36 Desigualin mustaa trenssiä, niin huikatkaa viikonlopun aikana - alkuviikosta vien sen postiin.
Mitäs te muut ostitte hulluiltä päiviltä, vai ostitteko mitään?
Mua niin tympi ku en ehtiny saada. Ei oo aikaa kytätä koneella :(
VastaaPoistaViime syksynä menin nettiin yhdeksän jälkeen enkä saanut kuin osan toivomistani tuotteista, nyt olin valmistautunut tekemällä ostoslistan nettiin valmiiksi. Näiden kanssa saa tosiaan olla nopea...
Poista