sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskattaus palmusunnuntain kutsuilla

Järjestin tänään, palmusunnuntaina, elämäni ensimmäiset Living and room -kutsut. Ihania tuotteita sain olohuoneeseemme esille ja muutaman kiinnostuneen kaverin palmusunnuntain kahviseuraksi. Laitan tuotteista oman postauksen myöhemmin, keskityn tässä palmusunnuntan pääsiäisaiheiseen tarjoiluun.


Kakun ja cupcaket leivoin eilen illalla koristelua vaille valmiiksi. Pitkästä aikaa tein luotto-ohjeella mangotuorejuustokakkua. 
MANGO JUUSTOKAKKU
Ainekset n.24cm irtopohjavuokaan
POHJA: 200g digestive- tai kaurakeksejä (myös gluteenittomista onnistuu!)
75g voita tai margariinia
TÄYTE: 4 liivatelehteä 
200g maustamatonta tuorejuustoa 
2rkl kiehuvaa vettä 
1-1½dl sokeria 
3tl vaniljasokeria
 2½rkl sitruunamehua 
2-3dl kuohukermaa
KUORRUTE: 3dl mangososetta (vauvojen esim.Piltti,Semper)
 3 liivatetta 
3rkl vettä

Murenna keksit muruiksi ja nypi rasva joukkoon. Sekoita

tasaiseksi massaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele
keksimuruseos tasaisesti pohjalle.

Liota liivatteita kylmässä vedessä n.5 minuuttia. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivate ohkaisena nauhana tuorejuuston joukkoon,koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto mukaan varovovasti käännellen tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte nopeasti pohjan päälle. nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Laita liivate kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kuumenna 2 rkl

vettä kiehuvaksi. Sulata liivatteet veteen ja lisää mangosose. Sekoita
tasaiseksi. kaada kakun päälle ja nosta kylmään hytymään vähintään puoleksi
tunniksi. Pyöräytä varovasti veitsellä kakun ympäri että reuna irtoaa ja irrota
vuoka. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla, suklaalla ,maun mukaan.



Koristeiksi teimme aamulla kahden pienimmäisen kanssa sokerimassasta tipujaja pikkumunia. Itse tein kakun päälle päätyvät, kolme- ja viisivuotiaat tekivät omansa suoraan suuhun. Alla kuva kolmevuotiaan taiteilusta. Hän aikoi alunperin tehdä tipun, mutta tästä tulikin kuulemma kuva hänestä vauvana, valkoiset karkit mahan päällä ovat vaippa ja naamasta sojottavat karkit ovat kädet.


Mangokakun lisäksi löysin googlettamalla pääsiäisaiheisen muffinssiohjeen Arla Ingmannin sivuilta (klik). Ensimmäistä kertaa ikinä tein muffinsseja banaanista, mutta eivätpä olleet yhtään hullumpia! Banaanikakkua olen joskus vuosia sitten tehnyt ja hyvää sekin minusta on.


Tarjoilua varten olin tilannut Pop up kemut -nettikaupasta paperisia muffinssivuokia, paperipillejä sekä viirin. Viiri päätyi lopulta pellavaliinojen lisäksi pöydän päälle ja sopi siihen minusta vallan mainiosti. Lisäksi Pop up kemuilta tuli keltaista nauhaa, jota solmin mm. kannujen ympärille. 

Viirin alla oleva pellavanvärinen pellavaliina on Ikean pellavakankaasta ommeltu, keltainen pellavakaitaliina on H&M:ltä.


Servetit löytyivät paikallisesta S-marketista, jossa on nykyään aivan ihana Ambienten servettivalikoima!


Tältä näytti lopputulos kokonaisuudessaan: 


Herkullista palmusunnuntain jatkoa ja alkavaa pääsiäisviikkoa!


8 kommenttia:

  1. vähän hieno kattaus! oot kyllä nähnyt vaivaa!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kattaus! Ja Nam, mitkä leivonnaiset! Pitääpä kokeilla mangokakun ohjetta.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kattaus, ihana pääsiäistunnelma!

    VastaaPoista
  4. Herkullinen oli niin kattaus kuin tarjoilut! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että maistui :) Tänään saivat nopeimmat työkaverit vielä vähän rääppiäisiä.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!