Minkälaisia valaisimia teidän katoista roikkuu? Minulle oli pitkään melkein sama, mitä kattoon laitoin. Viime kesänä, kun tähän taloon muutettiin, oli kiire hommata uusia valaisimia, koska arvatenkaan niitä ei entisestä puolet pienemmästä talosta tänne tarpeeksi siirtynyt. Ensihätiin katselimme Ikean sivut ja Ikeaa lähempänä asuvat vanhempani kuskasivat sieltä meille netistä valikoimiamme valaisimia. Nettikuvissa on vaikea hahmottaa kokonaisuutta, mutta ostamiimme Söder-sarjan valaisimiin olemme olleet todella tyytyväisiä. Olohuonetta komistaa Söder sarjan kruunu, avarassa aulassa on kaksi kuvanmukaista Söder-valaisinta. Ne ovat keränneet paljon kehuja ja moni on kysellyt, mistä sellaisia saa.
Söder-valaisimien lisäksi olen kotimme valaisimista erityisen tyytyväinen makuuhuonetta koristavaan kattokruunuun. Siitä saan kiittää mieheni luovuutta. Hän hoksasi kysyä siskoltaan jo pitkään käyttämättä ollutta tummanruskeaa kattokruunua. Sisko luopui siitä mielellään, antoi sen tuparilahjana meille. Mies spraymaalasi sen valkoiseksi ja siitä tuli kuin uusi. Nyt se on näyttävä osa makuuhuoneemme sisustusta.
P.S. Tälläkin hetkellä odotan vanhempieni matkassa pääsiäisenä tulevaa Ikean lähestystä. Sieltä on tulossa kolme Ektorp Jennylund -lepotuolia ja Liatorp -sohvapöytä. Hullujen päivien paketissa tuli eilen pari mattoa. NYt kun vaan joku käy ostamassa meidän vanhan sohvan pois, niin saa laittaa olohuoneen uuteen uskoon. Ihanaa!
Sulla on kutkuttavan jänniä hetkiä, kun saat odotella milloin pääset sisustamaan olkkaria uusiksi! Mä odotan täällä päässä innolla mitä tuleman pitää! :)
VastaaPoistaIhanalta näyttää nuo valaisimet! Mulla oli kans pitkään se linjaus, et ihan sama mitä katosta roikkuu, mut viime aikoina olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota valaisimiin. Tytön huoneeseen hommattiin vasta uusi kattolamppu ja keittiöön mies on tekemässä ihania lamppuja!
En malttais odottaa, että saan laittaa olkkarin uusiks! Kun vaan pääsis tuosta vanhasta sohvasta eroon...
PoistaOi mitä ihanuuksia sulle on tulossa♥ kauniita valaisimia,meillä löytyy myös kattokruunuja useasta kamarista
VastaaPoistaNo sanopa muuta, niin polttelis jo päästä niitä laittelemaan esille <3
PoistaTehän meinaattekin laittaa koko olkkarin kerralla uusiksi! On kyllä varmaan piristävää saada kerralla vähän laajempaa uudistusta :) Jään mielenkiinnolla odottelmaan kuvia sohvapöydästä, kun itsekin olen samaa pöytää katsellut ;)
VastaaPoistaOn kyllä hyvännäköinen tuo Söder... Itsekin olen Ikean valaisimista tykännyt (enkä vähiten hinnan vuoksi), ja kyllähän niitä meiltäkin löytyy lastenhuoneista, keittiöstä, makuuhuoneesta... Tuo teidän kruunu on kiva myös - näyttävä mutta ei liian "krumeluuri". - MY
Olohuoneprojektista olen haaveillut muutosta asti - samoin kuin uudesta keittiönpöydästä ja aulaan tulevasta lipastosta. Vihdoinkin projekti etenee :) Tuo Söder oli kyllä ihana löytö, sopii todella hyvin meidän tyyliin!
Poista