perjantai 25. huhtikuuta 2014

Onnellisuuden resepti

Mikä saa sinut onnelliseksi? Mistä tulee hyvä mieli?

Itse ainakin ensimmäiseksi onnellisuuden lähteeksi elämässäni nimeäisin lapset, ja hyvänä kakkosena muut läheiset ihmiset. Lasten aitoudesta ja ilosta saa niin paljon voimia, että huonompinakin päivinä se saa hymyn huulille. Toisaalta näin kesän lähestyessä on helppoa olla onnellinen ihan vaan siksi, että aurinko paistaa ja lämmittää. On se kumma, miten paljon pelkällä säällä on vaikutusta omaan mielentilaan. Ei ihme, että ihmiset masentuvat yleensä syksyisin.

Tänään on ollut helppoa olla onnellinen. Monet asiat ovat menneet niin mukavasti putkeen. Aurinko paistoi lämpimästi ja joka perjantaiseen tapaan lähdimme koko perheellä työ/koulu/hoitopäivän jälkeen uimaan ja syömään.

Posti toi ihanan paketin, jota olin innolla odottanut. Paketista lisää huomenna, kun ehdin paremmin kuvaamaan ja luvassa myös arvontaa! 



Prismasta tarttui mukaan vappupallot lapsille. Voi, miten paljon riemua nekin saivat aikaan! Samalla muistelimme, miten pari vappua sitten esikoisen pallo pääsi tuulen mukana karkaamaan, vaikka siinä oli paino narun päässä. Onneksi se lensi vain naapurin puuhun ja mies kiipesi sitä sieltä hakemaan. 

Eilen esikoisen ja hänen kaverinsa kanssa leivotut marengit koristavat kauniisti keittiötä mummon ostamassa ihananvärisessä Mariskoolissa.


Ja nyt istumme perheellä katsomassa Lentsikat -leffaa telkkarista karkkikulhojen äärellä. Voisiko paljon ihanammin viikonloppua aloittaa kuin perheen yhteisellä ajalla. 

Taisin tuossa välillä nukkua aika huonoja yöunia ja stressata kaikesta, oli muka koko ajan kiire. Tuolloin Oulun sisustusbloggareiden kierroksella Casadoorissa tuli vastaan ""Recipe for happiness" -kyltti ja se oli pakko ostaa. Tuntui, että sen listaamille muistutuksille oli tarvetta: hymyä, jakamista, posiviitisuutta, hyvää mieltä, itseluottamusta, yksinkertaisuutta, hyvää tahtoa ja elämän rakastamista. Siinäpä joitakin hyviä aineksia onnelliseen elämään.


Nyt kyltti muistuttaa näisä meidän leivinuunin nurkalla joka päivä.


Onnellista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus, joka sai hymyn huulilleni! :) Kyllä nämä aurinkoiset kelit vaikuttaa paljon mielialaan! Ihanaa, kun kesä on pian täällä <3 Kivaa, onnellista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Aurinkoista viikonloppua on ilmeisesti luvattu ja meillä odottaa grillavat lihat ja kasvikset jääkaapissa. Lisäksi Living and room ja Emma's and mama's -paketit odottavat purkamista ja esille laittamista sekä kuvausta <3

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!