perjantai 18. huhtikuuta 2014

Sokos hotel Arina, Amarillo ja Cheek = loistoaloitus pääsiäislomalle

Päätimme tänä vuonna viettää pääsiäisen ihan näissä kotimaisemissa. Mummon ja vaarin päätettyä tulla meille pääsiäiseksi, avautui minulle ja miehella loistava mahdollisuus pieneen minilomaan 25 kilometrin päässä kotoa, Oulussa. Olemme lasten synnyttä käyneet kahdestaan tällaisilla yhden yön irtiotoilla kerran tai kaksi vuodessa. 


Usein olemme käyneet Oulussa ihan vaan leffassa ja syömässä. Kerran olimme Rotuaari Piknikissä ja viime vuonna  yhdistimme lomaan illan teatteri Riossa. Tällä kertaa minun suureksi ilokseni Cheek oli Oulussa keikalla, joten päädyimme varaamaan Sokos hotel Arinasta tanssipaketin, jonka hintaan sisältyi hotellimajoituksen lisäksi liput Tähteen Cheekiä katsomaan. Vastaavan hotellipaketin olemme varanneet ensi kesän Rotuaari piknikkiin.


Arinassa olemme yöpyneet useasti aiemminkin sen loistava sijainnin ansiosta. Se on ihan keskellä kaupunkia ja hyvät ravintolavaihtoehdot avautuvat ihan saman katon sisältä - eikä kauppoihinkaan ole pitkä matka. Hotellia varatessa varasimme myös pöydän Amarillosta, jossa käymme lähes aina, kun syömme kahdestaan Oulussa. Amarillosta löytyy niin hyvä ruokavalikoima kohtuulliseen hintaan. Yleensä syön Chicken pocketin, jossa paholasen hillo ja vuohenjuusto yhdistyvät ihanasti kanan kanssa. Tällä kertaa ruokalista on uusiutunut ja vaikka aina yhtä luotettava Chicken pocket oli edelleen listalla, rohkaistuin kokeilemaan uutta Crispy chicken burgeria, joka oli niin ikään aivan ihanan makuinen. Mies puolestaan syö aina jonkun Amarillon pihveistä.


Hotellin puolella majoituimme tällä kertaa Superior-tason huoneeseen, jossa on myös sauna.
Huoneessa meitä odotti ihana yllätys: kuohuviinipullo ja kulhollinen Fazerin sinistä. Kylläpä oli mukava saunoa kahdestaan, nautiskella rauhassa pari lasillista kuohuvaa ja suklaata, ja siinä samalla valmistautua illan keikalle.


Keikkakaan ei pettänyt odotuksia. Tähdessä ei tarvinnut jonottaa (muuta kuin pois lähtiessä keikan jälkeen) ja Cheek oli yhtä ihana kuin aina. Keikka oli loppuunmyyty ja tunnelma oli KUUMA - ensi kerralla laitan hihattoman topin. (Tällainen vanhus kun tällä kertaa oli valinnut pitkähihaisen Desigualin paidan.) Aamulla jalat olivat kipeät tanssimisesta ja ääni käheänä mukana laulamisesta.


Loman kruunasi pitkään, rauhassa nukuttu yö ja kiireetön hotelliaamiainen.
Onneksi meillä on jo kesäksi tiedossa vastaava loma. Kyllä tällainen pieni irtiotto vaan tekee niin hyvää ja nyt on jo täysin unohtunut työhuolet taakse, vaikka vielä reilu vuorokausi sitten työpaikalla puursin. 

Rentouttavaa pääsiäistä kaikille muillekin!

10 kommenttia:

  1. Vitsi mekin oltiin tyttöporukalla lähösä keekkiä kattoon, mutta se jäi ku lippuja ei ollu enää kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, oli kyllä hyvä keikka! Kesällä Rotuaari piknikkiin?

      Poista
  2. Kuulostaa niin ihanalta teidän miniloma!! Meillä tulee tehtyä tuollaisia todella harvoin, viimeks yli puoltoista vuotta sitten. Tänään käytiin syömässä kahdestaan. Pienin oli kyllä mukana, mut nukkui tyytyväisenä koko reissun. Tämäkin teki jo niin hyvää, kahdenkeskinen aika on niin kortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Kahdenkeskinen aika tekee niin hyvää :) Lasten kasvaessa tällaisten irtiottojen ottaminen helpottuu vuosi vuodelta - nyt ei enää yhtään tarvii miettä, miten ne pärjää, kun on tutut ja turvalliset hoitajat kotona.

      Poista
  3. Teillä on ollut varmasti huikea miniloma! :) Jaksaa taas pakertaa arkea,kun saa hetken viettää kaksin aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa ja tuli tarpeeseen :) Mukava aloittaa pääsiäisloma näin rennolla fiiliksellä. Jaksaa vähän maalailla huonekaluja ja pestä ikkunoita, kun on ensin saanut levätä :)

      Poista
  4. Olinkin melkein satavarma että olin näkevinäni sinut :) samalla keikalla siis oltiin ja tunnelma oli todellakin kuuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi minä en ollenkaan hoksannut, vaikka yritin bongailla tuttuja. Kovin montaa ei ollut, mutta jokunen. Oli kyllä kuuma keikka :D

      Poista
  5. Mukava kun pääsitte hetkeksi irrottautumaan arjesta! Meni oltiin just pari yötä hotellissa, Oulussa. Tosin koko perheellä, mutta hyvää teki kaikille. :) kummasti sitä jaksaa taas puurtaa arjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mukava hotellilomailla perheelläkin :)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!