lauantai 26. huhtikuuta 2014

Ihanuuksia Emma's and Mama's -nettikaupasta (+ARVONTA)

Löysin noin kuukausi sitten tieni ihanaan uuteen Emma's and Mama's -nettikauppaan, jossa ihastuin heti ensimmäisenä paperipilleihin ja tähtikuvioituihin herkkukulhoihin. Ilokseni saan nyt esitellä muutamia omia hankintojani kyseisestä kaupasta sekä arpoa teidän kesken 30euron lahjakortin tuohon ihanaan liikkeeseen (arvonnan säännöt tekstin lopussa).


Popcorn- ja sweets-kulhot olivat ensimmäinen valintani ostoskoriin. Suurin haaste tässä oli päättää väri. Vaaleanpunaiset kulhot olisivat olleet niin ihanat ja pitkään jahkailin niiden ja näiden harmaiden välillä, mutta harmaan helppo yhdisteltävyys erilaisiin kattauksiin sai minut lopulta kallistumaan näihin. En ole vieläkään varma, olisiko sittenkin pitänyt vaan rohkeasti ottaa herkulliset vaaleanpunaiset, mutta erittäin tyytyväinen olen hankintaani joka tapauksessa. 


Molemmissa kulhoissa on sisällä kauniina lisänä pieni tähtikuvio, ja kulhot ovat käsinmaalattuja.


Paperipillejä olen ihastellut useissa blogeissa ja ensimmäiset omat paperipillini ostin pääsiäiseksi. Nyt tilasin lisää ihanan hempeissä väreissä. Sekä sinisessä että vaaleanpunaisessa pillipaketissa oli pillejä kolmella eri kuviolla. Monia muitakin värejä olisi valikoimassa ollut.


Olohuoneen puolella olevat H&M:n tyynyt saivat kaverikseen tällaiselle hätähousulle sopivat elämänohjeen. Keep calm and carry on -tuotteita oli muitakin, samoin kuin värivaihtoehtoja. Esimerkiksi Keep calm -keittiöpyyhettä harkitsin itse tämän lisäksi.


Tuunausharrastuksia varten pakettiin tarttui myös pätkä liitutaulutarraa ja liitutaulutussi. Näillä koristelimme aluksi keittiön lasipurkkeja ja sen jälkeen esikoinen intoutui tekemään kaikkiin omiin pöydänlaatikoihinsa kyltit siitä, mitä ne sisältävät. Nämä keittiön purkitkin ovat ekaluokkalaisen esikoisen käsialaa ja minusta aika söpöt.



Lopuksi  ne luvatun arvonnan säännöt.

Saat yhden arvan kommentoimalla alle, mikä on suosikkituotteesi Emma's and Mama's -kaupassa. Kaupan tuotteita pääset selaamaan tästä.

Kaksi arpaa saat, jos olet blogin lukija tai liityt lukijaksi arvonnan aikana. Lukijaksi voit liittyä oikeasta sivubannerista.

Kolme arpaa saat, jos näiden lisäksi jaat arvonnan Facebookissa tai omassa blogissasi.

Arvontaa alkaa N-Y-T-NYT ja päättyy reilun viikon päästä sunnuntaina 4.5.2014.

131 kommenttia:

  1. Ihania juttuja oot ostanut!:) tässä mun suosikkituotteeni: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1216. Kahella mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas tosiaan kiva. Meillä kun ei ole vauvoja, niin en ollut tuota edes huomannutkaan :) Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Olipa ihana kauppa,sinne jäinkin seilailemaan edes takasin. Yksi kun piti valita,laitetaan Threat-purkki,tarvetta olisi. Yhdellä arvalla mukana. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin oli mennyt minulta sivusuun, kivalta näytti :) Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Voi mitä ihanuuksia löytyi. Popcorn kulhon harmaana haluaisin. Mukana yhdellä arvalla. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo popparikulho on kyllä ihana herkkupäiviä varten ja lastenjuhlien kattaukseen :) Onnea arvontaan!

      Poista
  4. Threat-purkk ois valinta.

    kolmella osallistun.
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon yläpuolelle kirjoitinkin, että olin ihan missannut tuon purkin. Ihana sekin! Mukava, että jaat arvontani. Onnea matkaan!

      Poista
  5. popcorn kulho. yhdellä mukana :)
    emmi.saali(a)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Kolmella arvalla mukaan.
    Keittiöpyyhe, harmaa, pienet valkoiset tähdet on suosikkituotteeni.

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jäin noita keittiöpyyhkeitä vähän miettimään. Ehkä ensi kerralla :) Nythän olis kyllä postikuluton toimitus... Onnea arvontaan!

      Poista
  7. Olipas ihania tuotteita! Kaikki tähti kuvio tuotteet vetos! Aivan ihania!yhdellä mukana!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tähdistä ja niitä olikin tuossa kaupassa paljon! Onnea arvontaan!

      Poista
  8. Peltiseen leipälaatikkon ihastuin!
    Yhdellä mukana!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Ihanuuksia, tuo samainen popcorn-kulho on minun suosikkini :) Yksi arpa!
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihania kulhoja! Oma suosikkini on leipälaatikko, jota olen ihastellut jo pitkään. Yhdellä arvalla mukana. - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin kyllä ihana leipälaatikko, senkin olin ohittanut. Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Keittiöpyyhe, vaaleanpunainen, pienet tähdet oli suosikkini =). Mukaan yhdellä arvalla.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen ja tähdet, minunkin suosikkijuttuja :) Onnea arvontaan!

      Poista
  12. Ihana arvonta! Mieluisia tuotteita löytyisi vaikka millä mitalla, mutta yksi on Keittiöpyyhe, harmaa, Keep calm & carry on ^_^ Kolme arpaa kiitos. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Keep calm and carry on -teksti vetoaa kyllä minuun :) Onnea arvontaan!

      Poista
  13. Kahdella arvalla mukana. Tykkäsin kovasti aakkoskanvastaulusta, vaikka olihan tuolla vaikka mitä muutakin ihanaa...
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän passais tämmöiseen opettajaperheeseenkin hyvin ;) Onnea arvontaan!

      Poista
  14. Tähti kuvio tuotteet :). kolmella mukaan.
    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana.

    Yksi ihanista oli ehdottomasti "Matala lipasto pyörillä...
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B8%5D

    VastaaPoista
  16. IHANA arvonta!! Kolmella mukana koittamassa onnea, linkitän faceen! Lempparituotteeni on kauan ihailemani tähtikulho pinkkinä, joita sinäkin olit kotiuttanut: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1168[7].

    Tosi ihania juttuja olit tilannut, ja kyllä nuo tähtikulhot on niin kivoja! Aurinkoista viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tosiaan pitkään punnitsin vaaleanpunaisen ja harmaan välillä. Harmaa on kyllä hyvä, ei kaduta, mutta kyllä tuo vaaleanpunainenkin vaan edelleen mielessä pyörii :)

      Poista
  17. Paljon on kaikkea ihanaa. Valitsen ison kuviollisen harmaan tähtipyyhkeen ja snacks kulhon vaaleamman harmaan. Kaikki kolme "tehtävää" suoritettu :) ps. Sinulla on kiva blogi:)

    VastaaPoista
  18. Entuudestaan tuttuja, ihania tuotteita! Lempparini ovat tähtikuvioidut pinkit ja harmaat kulhot. Mukana kahdella arvalla :)
    marjaana.rasku(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja suosikkeja siis kuin täällä :) Nuo vaaleanpunaiset vieläkin kaihertaa mieltä. Onnea arvontaan!

      Poista
  19. Minä ostaisin tämä: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001
    Mukana kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, onpa ihana! Tosi mukava käydä katselemassa näitä teidän poimintoja. Arpaonnea!

      Poista
  20. Samoja pillejä olen minä ihastellut monessa kaupassa eli se olisi valintani -tähtikipot minulta löytyykin jo :). Harmittaa vain kun kukaan ei myytä pillejä paikallisesti, koska pk:t nostaa hintaa :( Laitan jakoon fb:ssä eli kolmella mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulussa Coloressa oli noita paperipillejä myynnissä ihan ilman postereita. Muissa kaupoissa en tosiaan oo nähny. Emmalla oli nyt postikuluttomat toimitukset yli 20€:n tilauksille, jos isommat pillisetin tilaa kerralla! Arpaonnea!

      Poista
  21. Harmaat pussit, joihin voi laittaa kukkia. Myös tähtikuvioiset tuotteet ihastuttavia! Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TArkoitatko harmaita kangasruukkuja? Ne olis kieltämättä aika hauskat meidänkin lasikuistilla/eteisessä/terassilla. Arpaonnea!

      Poista
  22. Keittiöpyyhe, harmaa, pienet valkoiset tähdet. Kaksi arpaa. jelena.nieminen@hotmail.com

    :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiöpyyhkeitä saisikin tuolla lahjakortilla useamman. Toivotaan, että tärppää!

      Poista
  23. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220%5B1%5D

    Tämä ihan huutaa päästä meille.

    Kolmella arvalla mukana

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä oli muitakin faneja, ja kyllä vaan passais meillekin. Arpaonnea!

      Poista
  24. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1151

    Tuo huivi on ihana, sen ostaisin!

    Kahdella arvalla mukana.

    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihana arvonta! Valkoiseen kastelukannuun (http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5014) rakastuin! Ihana :)
    Kahella arpasella mukaan arvontaan!! linnuton.puu(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihania tuotteita!:) nuo herkkukulhot vaaleanpunaisena ovat minun suokikit!:) yhdellä mukana -SR-

    VastaaPoista
  27. Näihin ihastuin: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1168%5B7%5D

    kahdella mukana: postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Nämä on monen suosikkeja, ja minun myös :) Arpaonnea!

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukaan.

    Mun suosikkini: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1174[2]

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei muut olletkaan vielä tänne listanneet :) Onnea arvontaan!

      Poista
  30. Popcorn/sweets/dip/snack/chips -kulhot ovat aivan ihania! Mieluusti kotiuttaisin beigen värisenä....♥ Arvonnassa mukana kahdella arvalla:)

    irmeli.nieminen(at)hotmail.com ~Irmeli~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana päästä laittamaan nuo omat kulhot vappupöytään :) Onnea arvontaan!

      Poista
  31. suosikkituote: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220[4] yhdellä mukana kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  32. Popcorn-kulho on minunkin suosikkini! Kolmella arvalla mukana (jaettu fb:ssä).

    VastaaPoista
  33. Lempituotteeni on iso verkkolyhty :) http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1009

    larsbe@jippii.fi

    VastaaPoista
  34. Kolmella arvalla mukana!
    Suosikkini on musta tai valkoinen leipälaatikko. t:Elise H.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Onnea arvontaan, toivotaan että laatikosta tulee sinun! :)

    VastaaPoista
  36. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1168%5B4%5D
    Tässä on hienoin ja yhdellä arvalla mukana. :)
    joszu94(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  37. 3 arpaa! Suosikkini on Popcorn-kulho beigenä. Eihän popcornit ole yhtään mitään, ellei ole omaa popparikulhoa, josta niitä nautiskella ;) Ihana arvonta!

    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne toki paljon paremmilta tuosta maistuu ;) Onnea arvontaan!

      Poista
  38. Vauvanodotuksen vuoksi etenkin lastentuotteet kiinnostaa, tämä nousi suosikiksi: Pöllöt - astiasetti.

    Mukana kisassa yhdellä arvalla. :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana! Hauska käydä teidän suosituksista kurkkimassa myös vauvatuotteita. Ne jäi itellä ihan selaamatta, kun perheessä ei ole enää vauvaa. Onnea arvontaan!

      Poista
  39. Tämäntyylisestä lokerikkohyllystä olen jo pitkään unelmoinut http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B6%5D

    Kolmella mukana. johannamapy@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Aika moniaki ihania juttuja tuolta löyty, mutta vaikkapa nyt nuo popcorn kulhot ois aika huippuja! :) Kahella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  41. Tytön huoneeseen tarvittaisiin lisää säilytysrasioita pikkusälälle ja nämä pinkit tähtikuviolliset olisivat varmasti mieleen
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1125

    Kolme arpaa.
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, että nuo passais meidänkin neidin huoneeseen ihanasi <3 Onnea arvontaan!

      Poista
  42. Keep Calm & Carry On-tyynyt ovat tosi mahtavia, vaaleanpunaisena tai harmaana kelpais. Täydet kolme arpaa nappaan mukaani, sen verran kutkuttava arvonta :D

    matruskaja at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat kyllä ovat <3 Tuolla tuo yksi koristaa meidän olohuonetta nojatuolilla. Arpaonnea!

      Poista
  43. Löysin tuolta ihanat antiikkisakset, jotka sopisivat puutarhaan somistamaan istutuspöytää. Eikä hintakaan hirvittänyt...
    Arvonnassa yhdellä mukana.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima on kyllä laaja, antiikkisaksilla saa ihanasti tunnelmaa. Arpaonnea!

      Poista
  44. Kahdella arvalla mukana. Vaaleanpunainen popparikulho on mun ehdoton suosikkini
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua edelleen vähän kaivelee, etten tilannut vaaleanpunaista. Arpaonnea!

      Poista
  45. Mulla kaksi arpaa, toivottavasti ovat onnekkaita. Yksi suosikeistani on vaalensininen keittiöpyyhe pilkuilla
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkut ja tähdet on niin ihania aina vaan, tuokin kelpais mullekin. Arpaonnea!

      Poista
  46. Paljon ihanuuksia tuolla kaupassa, pöllönaulakko oli yksi suloisimmista.
    Kahdella arvalla mukana
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mun suosikki on tuo popparikulho, värissä hiili/tummanharmaa
    Kahdella arvalla mukana
    janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Popparikulho on huippua ja tuo väri on helppo yhdistellä! Arpaonnea!

      Poista
  48. Vastaukset
    1. Mulla on kamala astiakuume tuon sisustuskuumeen ohella. Tekis mieli myydä teemat ja muumit pois ja ostaa kaikenlaista ihanaa tilalle. Arpaonnea!

      Poista
  49. Ihana arvonta. Lastenhuoneen tähtilaatikot olivat yli ihania joten ne nousi tällä kertaa suosikiksi ko.mverkkokaupasta :) kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olis kyllä ihanat meidänkin kuopuksen lipaston päällä. Arpaonnea!

      Poista
  50. Yhdellä arvalla mukana. Tykkään eniten juurikin noista ihanista tähtikulhoista. Varmaan pinkkinä löytäisi tiensä minun kaappeihini. :)

    kata.huhtakoski@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Liitytty lukijaksi, jaettu Facessa ja mun suosikkituotteet jo aiemmin kuolaamani harmaat Keep calm- tyynyliinat ja nuo samat popcorn- kulhot mitkä sinullakin on...Mulla vaan on valinnanvaikeus vaalean- ja tummanharmaan välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ongelma kuin mulla - värin valinta. Tummanharmaa on kyllä hyvä :) Arpaonnea!

      Poista
  52. Voi miten ihania juttuja täynnä koko kauppa! Mahdoton valita, mutta yksi suosikeista olisi valkoinen kirjahylly seinälle... keittiöpyyhkeet ihania myös, ja kaikki muukin :) Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  53. Mahdoton tehtävä. Kauppa kaikkea ihanaa pullollaan.
    kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  54. 3 arvalla mukana. Linkki blogissa kolttu.blogspot.fi. Pieni laatikollinen seinälokerikko on aikasta söpö. Paperipillejä on nyt ehkä pakko tilata. Kiinnisilitettävä kangaskin kiinnostais. Pysyyköhän se pesuissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä mulla ei kyllä ole kokemusta, otahan yhteyttä Emmaan suoraan! Pillit on kyllä aivan ihania. Pitääpä käydä heti tutustumassa sinun blogiisi. Arpaonnea!

      Poista
  55. 3 arvalla mukana. Kyllä mä ottasin tuon keep calm and carry on -tyynynpäällisen vaaleanpunaisena myös! :)

    VastaaPoista
  56. Kahdella mukana. Suosikkeja on monia. En osaa kyllä millään nimetä yhtä. :-D talojameri@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppa on tosiaan ihanuuksia pullollaan, ja koko ajan tuntuu tulevan lisää. Arpaonnea!

      Poista
  57. Oi ihania, kaikki! :) Mutta sienijakkara on suosikkini, niitä täytyisi kyllä hommata 2, ettei tule tappelua kumpi saa istua! :)
    Osallistun 3 arvalla!
    asimila@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Lapsiperheessä tahtoo joutua noihin tupa/triplahankintoihin sortumaan. Arpaonnea!

      Poista
  58. Virkattu seepra-soittorasi on aika kiva. Kahdella arvalla mukana
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Turkoosi keinutuoli <3 <3 <3 Vielä kun mahtuisi johonkin tuo ihanuus...
    Kahdella arvalla olen mukana
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  60. Arvalla mukana. Mä tykkään korkeasta lipastosta pyörillä, sinne saisi paljon papereita
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Minä olen mukana kahdella arvalla. Vaaleanpunainen popparikulho kelpaisi mulle
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  62. sullahan on täällä valtavirtaus! minäkin koitan onnea ja osallistun kahdella arvella (hyvä muutes olikin, että osallistuin - nyt vasta hoksasin, että en oo tajunnu painaa itseäni osaksi blogin lukijakaartia..!!) . minusta kivoimpia oli pillit ja liitutarrat! ja minustakin hirmu söpöt nuo teidän lasipurkit!! hyvä ekaluokkalainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIkö vaan tullu kivat? :) Ja kiva, että liityit sinäkin lukijaksi :)

      Poista
  63. Pojan huoneeseen sisustustarra: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1136
    3 arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustustarroilla saa kyllä ihanasti huoneen ilmettä muutettua. Onnea arvontaan!

      Poista
  64. Vielä ehtii mukaan viime metreillä. Kiva löytää uusi blogi. Liityinkin lukijaksi eli kahdella arvalla mukana. Peukut nyt vaan pystyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ne suosikit vielä unohtui eli kyllä kallistun noihin samoihin popparikulhoihin :)

      Poista
    2. Tervetuloa seuraamaan blogiani, mukavaa että löysit tiesi tänne! :) Arpaonnea!

      Poista
  65. Koukussa emmas & mamas ennenkuin oli edes verkkokauppaa :D Valitsin rohkeasti vaalean punaiset popcorn, snacks ja dipp kulhot. Toki lisukkeena on beessin värisiä kulhoja. Seuraavana hankintalistalla ihanat pillit :) t. soile

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukana ja käyttäisin voiton varmaan niihin askartelutarvikkeisiin mm. liitutaulutussiin

    VastaaPoista
  67. Eksyin tähän blogiin emmasandmamas-verkkokaupan kautta. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa kun en vasta-alkajana blogimaailmassa ehdi opetella lukijaksi liittymistä tämän vuorokauden puolella ;) Ja se suosikki tuosta verkkokaupasta olisi beige keep calm and carry on-tyyny.

    alina82@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Voi kuinka söpöjä tavaroita myynnissä paljon olisi ostettavaa jos voittaisin niin ostaisin vaikka ja mitä ja edes lahjakortti ei riitä ostoihin.. :) <3

    VastaaPoista
  69. Kahdella arvalla mukana, liityin juuri lukijaksi (vielä kerkeen :)) ja tuolla nettikaupassa näyttikin olevan paljon ihania asioita. Ostaisin kuitenkin 30 eurolla kohta 1v täyttävän tyttären synttäreille kattaukseen kaikkea ihanaa!:)

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!