perjantai 15. elokuuta 2014

Koiralle nimi, juhlan paikka



Onko teillä muilla ollut hankaluuksia keksiä nimiä? Koirille, kissoille, pikkujyrsijöille tai ihan niille omille ihmisvauvoille. Minulla ja miehelle nämä nimivalinnat tuntuvat aina olevan haastavia. Lasten nimet on päätetty lopullisesti vasta ristiäisaamuina. Yhtä vaikeaa tuntui olevan tuon meidän nyt jo kohta kymmenen viikkoisen labradorinnoutajapennun kohdalla. Ennen pennun hakua heitettiin joitain nimiä ilmaan, mutta päätös päätettiin jättää siihen, että pentu on muuttanut meille. Ja silloin se show vasta alkoikin. Alettiin tavata netistä löytyvää 3000 koirannimen listaa, käydä läpi sanakirjaa ja etsiä synonyymejä luontoon liittyville sanoille. Koiran kennelnimi on Jäätäväviima ja vaikka kutsumanimen ei välttämättä olisi tarvinnut liittyä tuohon mitenkään, halusimme me kuitenkin jonkun yhtymäkohdan löytää, jos mahdollista.

Lapset olivat mukana nimivalinnassa. Kuopus on nimennyt kaikki pehmolelukoiransa Rapsuiksi ja ehdotti tätä nimeä myös oikealle koiranpennulle. Iskä heitti ilmaan nimen Laku, koska koira on musta, ja tuosta esikoinen keksi kannattaa nimeä Pepe. Läpi käytiin Vinkat ja Vinhat, Venlat ja Viivit, Sarat ja Sirut ja varmasti se satakunta muutakin vaihtoehtoa kunnes pennun oltua meillä reilun viikon, tuntui jo heti alussa ilmaan heitetty Tuuli sopivimmalta.

Kun nimi oli saatu päätettyä, oli tietenkin pienen juhlan paikka. Pihalta poimittiin maljakkoon kukkia ja kaapista herkkuja. Ja samantien lapset heittivät, että seuraavasta koirasta tulee sitten Robin.



1 kommentti:

  1. :D Meillä tuo on aina tehnyt tosi tiukkaa. Ja muutenkin olen tosi huono päättämään, vaikka en vaaka olekaan.

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!