torstai 7. elokuuta 2014

Koulunaloitusherkut ja arvontamuistutus


Jokos teillä on koulu alkanut? Meidän tokaluokkalaisella, äidillä ja iskällä oli syksyn ensimmäinen koulupäivä tänään. Eskarilaisella alkaa esiopetus maanantaina, mutta hän ja kolmevuotiaskin olivat jo tänään päiväkodissa. Tokaluokkalainen totesi päivän jälkeen, että olipa mukavaa koulussa. Eskarilainen oli mielissään, kun oli esitellyt uusille eskariopettajille kahden hampaan levyistä koloa ja tädit olivat nimenneet sen kouluportiksi (kotona olemme puhuneet "vain" eskariportista). Kuopus oli jo ennalta odottanut pääsevänsä leikkimään parhaan ystävän kanssa kesätauon jälkeen ja hymyissä suin oli päivän touhunnut. Itsellä oli vastassa tuttu, mukava luokka muutamalla lisävahvistuksella. Ensimmäinen koulupäivä viettiin rennoissa merkeissä tärkeimpiä tavaroita jakaen ja ulkoillen.

Ihan mahtavaa, kun lukuvuoden aloitukset helpottuvat vuosi vuodelta lasten kasvaessa!

Joka vuosi tämä arjen aloitus on kuitenkin hyvä syy pieneen juhlaan. Lapset ovat pyydelleet hattaraa kesäloman aikana useamman kerran, mutta en ole jaksanut helteillä ottaa kuumaa konetta esille. Vaikka helle pysyi tänäänkin kolmessakympissä, olin lupaunut juhlan kunniaksi tekemään jokaiselle sokeriherkut joululahjaksi tulleella hattarakoneella. Ne tarjoiltiin yhdessä kermavaahtokaakaon kanssa äidin uusista Greengaten star pale blue -mukeista.

Näistä mukeista vinkkasin teille postauksessani viime viikolla. Himoitsin niitä, kun ne olivat alessa Sisustuspuoti Romanticossa siellä poiketessani ja lopulta minun oli tilattava ne sieltä jälkikäteen synttärilahjaksi saamillani rahoilla. 

Muistakaahan käydä osallistumassa Romanticon tarjoamaan arvontaan täällä, ensi sunnuntaihin 10.8. asti on aikaa!

2 kommenttia:

  1. Täällä aloitetaan koulutie vasta tiistaina, minä vasta keskiviikkona. Ihan mukava kun arki taas alkaa, onhan tässä elettykin kuin pellossa ;)
    Kivoja koulupäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Ehkä tosiaan on jo vähitellen aika päästä taas kartalle siitä, mikä viikonpäivä on milloinkin ;) Nämä helteet vaan hämää. Ei oikein vieläkään älyä loman loppuneen, vaikka kolme päivää on jo töitä tehty :D

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!