sunnuntai 10. elokuuta 2014

Sisustusliike Kantriina - Tampereen helmi (sis. alekoodin)


Tule inspiroitumaan! lukee Sisustusliike Kantriinan sivuilla - ja sen kehotuksen voin ehdottomasti allekirjoittaa eilisen visiittini perusteella. Kiersin muutaman sisustusliikkeen Laukontorilla ja Aleksis Kiven kadun tuntumassa Tampereella ja ykkössuosikikseni nousi selkeästi Sisustusliike Kantriina. Kantriinan valikoima koostuu maalaisromanttisista sisustustuotteista aina astioista ja kynttilöistä isoihin huonekaluihin asti. Liikkeellä on laaja tila, jossa tuotteet on aseteltu kauniisti ja niihin on helppo tutustua. Tällä viikolla sattui myös olemaan paljon alennuksia ja arvaatte varmaan, että ihan tyhjin käsin en kotiin lähtenyt. Lisäksi liikkeen sijainti Laukontorin laidalla kivitalossa korttelin kulmassa on todella viehättävä ja liikkeen tunnelmaan sopiva.

Eniten Kantriinassa ihastuin kauniiseen Riviera Maisonin kokoelmaan ja kohtuulliseen hintatasoon. Sain jo pitkään haaveilemani kookkaan Lumiere-hurrikaanin alle 30 eurolla. 

Kantriinalla ei valitettavasti ole nettikauppaa, mutta minulle kerrottiin, että jonkin verran he kuitenkin lähettävät esimerkiksi Riviera Maisonin tuotteita, kun ihmiset ottavat yhteyttä ja kysyvät jonkun tietyn tuotteen perään.

Mikäli pääset elo-syyskuussa käymään Kantriinassa, hyödynnä blogini lukijoille tarjottu alekoodi. Koodilla valkoinen kartano syys14 saat 10% alennusta ostoksistasi.

















Viimeisen kuvan munakuppi tiivistää mielikuvani Kantriinasta:
Just perfect.


P.S. Muistathan, että vielä tämän päivän 10.8. ajan voit osallistua Sisustusliike Romanticon arvontaan täällä.

2 kommenttia:

  1. Täältähän löytyi kiva blogi. :) Ja tuo Kantriina on niin ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantriina oli kyllä todella ihastuttava liike! Ihanaa, että löysit tiesi tänne. Tervetuloa blogin lukijaksi!

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!