Nyt on vaikea sanoa, mikä pääsiäislomassa on ollut parasta. Niin monta mukavaa asiaa on siihen mahtunut. Yksi tähtihetkistä oli lankalauantain ilta, kun kokkasimme ruokaisan iltapalan yhdessä tokaluokkalaisen kanssa. Neiti suunnitteli menun ja teki suurimman osan, minä avustin.
Tarjolla oli riisisalaattia, parmesantikkuja, sitruunaisia broilereita ja kermaviilikastiketta. Hyvin maistui pienintä myöten, eikä muuta iltapalaa tarvittu. Ohjeet alla.
Riisisalaatti
2,5 dl basmatiriisiä
200g pakasteherneitä
100g kinkku
Kastike
3rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 tl juoksevaa hunajaa
Keitä riisi ja herneet. Sekoita kastikkeen aineet ensin yhteen ja sitten salaattiaineksiin. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Parmesaanitikut
500 g voitaikinaa
2 munaa
150g parmesania
2rkl seesaminsiemeniä
Voitele kaulittu voitaikina kananmunassa ja ripottele päälle puolet raastetusta parmesanista. Käännä kaksinkerroin, kauli uudetaan ohueksi, voitele munalla ja ripottele pinnalle loput parmesanit sekä seesaminsiemenet. Paista n. 15min 225 asteessa.
Sitruunabroilerit
n. 400g ohuita broilerinfileitä
1 sitruuna
vehnäjauhoja
kananmuna
korppujauhoja
öljyä
Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Leikkaa broilerinfileet noin neljään osaan, ikään kuin tikun muotoon. Laita fileepalat marinoitumaan sitruunamehun ja -raasteen joukkoon n. 20 minuutiksi. Kaste marinoituneet broilerit ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista pannulla runsaassa öljyssä kauniin ruskeiksi. (Voit myös friteerata)
Kastike
2dl kermaviiliä tai turkkilaista jugurttia
makeaa chilikastiketta maun mukaan
Yhdistä ja nauti broilerin ja parmesantikkujen kanssa.
Tämä sama kastike on meillä käytössä niin kalan, lihan kuin muidenkin kanaruokien kanssa. Koko perheen suosikki - ja niin helppo toteuttaa!
Pääsiäismaanantain olen heilunut suti kädessä. Country French -maalia on saanut pintaansa niin torista ostamani lipasto kuin koululaisen pöytä ja tuolikin. Kuvia luvassa lähipäivinä!
Voi nam nam, mitä herkkuja :P
VastaaPoistaHerkut oli hyviä, yhdessä tekeminen parasta :)
PoistaNäyttääpä herkulliselta. Kiitos resepteistä. Pitää itsekin kokeilla näitä.
VastaaPoistaE-R
Kivoja naposteluruokia olivat, hyvin kelpaisi tarjottavaksi vieraillekin.
Poista