tiistai 21. huhtikuuta 2015

Punasella tuvalla: Vintage-maalia, Greengatea ja paljon muuta ihanaa


Kylläpä minulla on ollut ihana päivä! 

Jos eilen työpäivän jälkeen olin suunnilleen valmis vaihtamaan alaa, niin tänään työpäivä suorastaan piristi. Olin täynnä tarmoa ja koin vaihteeksi onnistuneeni. Pääsin kotiin jo yhdeltä ja lyhyen päivän tuomaa mahdollisuutta hyväksi: Suuntasin Luohualle Pökkylän Punaselle tuvalle ihan itsekseni.

Punanen tupa on niin ihana paikka, että minulla vierähti puolitoista tuntia Tuvan oman väen Airin ja Kreetan kanssa rupatellessa. Ehdimme käydä läpi omien (ja vähän miestenkin) sisustusmakujen lisäksi puodin historiaa yhdeksänkymmentäluvulta alkaen. Alun perin kampaamona toiminut rakennus on vähitellen muokkautunut nykyiseen muotoonsa sisustus- ja neulepuotina sekä tilausravintolana. Puoti sijaitsee melko syrjäisessä paikassa, mutta sen vetovoima saa ihmiset ajamaan pidempiäkin matkoja. Enkä ihmettele. Kodinomaisesti sisustustettu hirsitupa on kerrassaan viehättävä ja joka kerta, kun sinne menee, on sisustusta ehditty vaihtaa ja tuotteet uusiutua. Vertailun vuoksi voitte katsoa aikaisemmat kuvani Pökkylän Punaselta tuvalta täältä ja täältä.

Suunnittelimme pienimuotoisia yhteistyökuvioita puodin kanssa ja matkaan lähtikin Jean d'Arcin Vintage-maalia, -vahaa ja -kirja. Pitää alkaa heti kirjasta maalin mahdollisuuksia opiskelemaan ja toivon mukaan ensi viikonloppuna pääsen jo maalailun makuun. Uusi postaus luvassa kuvien kera, kunhan saa maalia vanhan puusohvan päälle sudittua.

Sitä ennen kannattaa käydä tykkäämässä Punasen tuvan Facebook-sivuista (klik). 
Sieltä lupailtiin jotain kivaa Greengateen ja Vingate-maaleihin liittyvää ylläriä vielä äitienpäivän alla. Sen suuntaiset lahjat kelpaisivat ainakin tälle mammalle ;)














12 kommenttia:

  1. Ihana paikka,josta kyllä saa joka kerta uusia ideoita omaan kotiin ja sisustukseen! :) Vuosien saatossa on tullut kyllä parhaimmat löydöt tehtyä tästä talosta ja, vaikka on syrjässä niin kyllä on kannattanut täältä kaumpaakin käydä heillä ostoksilla.
    Ikinä ei ole tarvinnut lähteä tyhjin käsin, joka on kyllä oman lompakon kannalta ehkä huonompi homma! :D
    Mielenkiinnolla jään kyllä odottelemaan mikä teillä on homman nimi nuiden green gaten ja maalien kanssa,itse kun olen ihan heikko nuihin green gaten:n astioihin niin sydämmen saa aina läpättämään se kun niihin vinkataan joku ylläri jossakin.
    P.s sinulla on kyllä tosi hyvä blogo, tästä tulee aina niin mukavalle tuulelle lukee näitä sinun postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla palautetta blogista! Punanen tupa on tosiaan petollinen paikka rahanmenon suhteen ;)

      Poista
  2. Enpä yhtään ihmettele, että aika on tuolla mennyt kuiin siivillä. Näyttää juuri sellaiselta kaupalta, jossa on vähän koskettava kaikkea, pyöriteltävä tavaroita käsissä ja huokailla ihastuksesta.

    VastaaPoista
  3. Oi ja voi,ihania kuvia!! Tuonne ois ihan pakko päästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan huippuihana paikka on oikeasti, kannatta poiketa jos on vähääkään tällä suunnalla kulkua. Ja nyt vintage paint -kirjaa lukeneena iski tuunaushimo, pitää varmaan kohta ajella paikalle taas uudestaan! :D

      Poista
  4. Hurmaavan oloinen putiikki, tuollahan täytyy ehdottomasti päästä joskus piipahtamaan! :)
    Blogissani odottaa sinua haaste! Kivaa keskiviikkopäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääpä käydä ottamassa haaste vastaan :) Paikka on ihana, kannattaa ehdottomasti ajella sinne joku iltapäivä retkelle!

      Poista
  5. Voi tuonne pitäisi itsekin päästä! :) ihanan näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti poiketa joku kerta, kun ajelet Oulun suuntaan, vaikka kiertoa tuleekin. On todellakin käymisen arvoinen!

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!