Viikonloppuna menimme lapsikatraan kanssa H&M:lle edullisia mustia leggareita ja yksiväristä teepparia hakemaan. Matkan varrelle osui Frozen-hylly: hiusharjaa, pantaa, hametta, leggaria, paitaa, mekkoa, laukkua. Kaikki te, joilla on alle kouluikäisiä tyttöjä, voitte varmaa kuvitella neiti neljävuotiaan reaktion: Näitä EI voi ohittaa. Tyttö olisi ehdottomasti halunnut hiusharjan, mutta koska olen esikoisen ollessa vastaavan ikäinen sortunut ostamaan pari "aivan ihanaa" harjaa, jotka lopulta ovat jääneet käyttämättömiksi sen takia, että niillä on ollut niin huono harjata, en taipunut. Leggareille olisi periaatteessa ollut käyttöä, mutta ne olivat niin levottoman näköisiä, etten osannut kuvitella mitään paitaa tai tunikaa, mihin niitä olisi voinut yhdistää. Hametta hetken harkitsin ja T-paitoihin suorastaan ihastuin, mutta pikkuneiti halusi nimenomaan tämän tyllihelmaisen Elsa-mekon. Yritin neuvotella asiasta ja vaihtoehtoja, mutta lopulta tokaluokkalainen totesi: "Äiti, älä viitsi. I tykkää tuosta." Ja päätin, että kai minun pitää välillä kuunnella lapsen toiveita. Ei kai se maata kaada, vaikka äidin mielestä maailmassa olisi nätimpiäkin mekkoja.
Tämä meidän pikkuprinsessa on jo yksivuotiaasta asti ollut hyvin tietoinen vaatteistaan ja viimeisen vuoden ajan käyttänyt vain ja ainoastaan sukkahousuja ja leggareita (muita housuja on turha ostaa) sekä tunikoita ja mekkoja. Viime aikoina T-paidat ovat vähitellen täydentäneet vaatevalikoimaa. Hupparia tytöllä näkee harvoin päällä, yleensä lyhyiden hihojen päälle kelpaa vain Pomp de Luxin neuletakit, joita meillä on kaksi ja molemmat varmasti jo melko tuttuja päiväkodin tädeille ;) Iltaisin katsomme aina tytön kanssa seuraavan päivän päiväkotivaatteet valmiiksi, näin aamut sujuvat suurin piirtein yhteisymmärryksessä.
Kuka teidän lapsillenne valitsee vaatteet? Sinä, lapsi vai te molemmat yhdessä?
P.S. Äidinkin silmä alkaa tottua, eihän tuo mekko ollutkaan hullumpi hankinta.
Onnellisen näköinen tyttö uuden mekon kanssa :) Meidän ekaluokkalainen on yllättäen alkanut antaa äidille päätäntävaltaa kouluvaatteissa, pojalla taas on tietyt lempivaatteet, jotka mielellään laittaisi vaikka aina. Nuorempi tyttö taas haluaa itse valita vaatteet ja vaihtaa vaatteita monta kertaa päivässä :/
VastaaPoistaMeillä tytöt valitsevat itse, toki äiti varmistaa että on riittävän lämmintä ja tilanteeseen sopivaa. Pojalle osaan valita, kun tiedän minkälaisdf t-paidat, hupparit ja colleget kelpaavat :)
PoistaMekkohan on oikein sievä, niin kuin mallineitikin.
VastaaPoistaMeillä on jo kohta aikuinen tytär, joka on pienestä pitäen omannut vahvat mielipiteet vaatteistaan, hänelle siis ei voi ostaa mitään varmistamatta ensin, että kelpaako. Poika 12v on sitten ihan eri maata. Kunhan kaapissa on paljon erilaisia verkkareita, t-paitoja ja huppareita kaikki on ok :)
Mekko oli paras tarjolla olevista vaihtoehdoista, vietimme Frozen-osastolla pitkän tovin etsiessä molemmille sopivaa vaihtoehtoa ;)
Poistaheh, meillä samaa vikaa =) tyttö 5,5 v niin ihastunut noihin frozen juttuihin ja äidistä ne ovat niiinnn kamalia! vielä oon jotenkin saanu noi kierrettyä ettei oo tarvinnu hommata mutta saa nähä miten kauan onnistuu =)
VastaaPoistaTaitaa olla kaikkien tyttöjen ihastus tällä hetkellä :D
PoistaHieno mekko! Meillä ei ole kolmasluokkalainen tyttö vieläkään erityisen kiinnostunut vaatteista ja laittaa päälle aina äidin illalla tuolille nostamat vaatteet. Olin itse samanlainen lapsena 😊
PoistaVoi että, kunpa meilläkin äiti saisi valita :D Vaikka toisaalta tokaluokkalaisen kanssa pääsee helpolla, kun hän hoitaa homman alusta loppuun vastuullisesti itse.
PoistaKummitytölläni kaikki vaatteet Frozenia, ulkotakista kenkiä myöten :) Hän tykkää aivan älyttömästi.
VastaaPoistaTaitaa tosiaan olla kaikkien pikkuneitien suosiossa tällä hetkellä :) Toisaalta tuo vaaleansininen väri on mukavaa vaihtelua :)
Poista