Viime viikon Tanskan matkan päätteeksi meillä oli "pakollinen" päivä Helsingissä. Säästettiin lennoissa parisataa, kun otettiin Oulu-Helsinki ja Helsinki-Kööpenhamina -välin lennot erikseen, mutta se tarkoitti sitä, että yksi päivä oli kulutettava pääkaupungissa. Eipä tuo meitä toki haitannut ;)
Rahaa Köpiksessa kului kuitenkin jo niin paljon, että Helsingissä oli pakko päästä halvalla. Alkukesästä kävin pojan kanssa Lintsillä ja silloin kirjoittelinkin, että olin positiivisesti yllättynyt Lintsin ilmaisten laitteiden tarjonnasta. Nyt siis suunnattiin tytön kanssa Lintsille ilman lippuja ja rannekkeita. Etukäteen vannotin, että sillä ehdolla mennään, että mihinkään maksulliseen ei pääse. Ja hyvin pärjättiin, kun tyttö tämän etukäteen tiesi. Monrt iloiset hymyt neidiltä irtosi siitäkin huolimatta, eikä yhtäkään kiukkua tai kyyneltä. Kaikki yksitoista maksutonta laitetta kierrettiin. Osaan pääsin mukaan, osa oli vain alle 140-senttisille. Hassut peilit kurkittiin ja lopuksi tyttö kasteli itsensä vesilabyrintissä.
Sen verran jännitystä näistä ilmaisista laitteista Kööpenhaminan Tivolin ja 80-metrisen keinukarusellin jälkeen puuttui, että toiselle kierrokselle tyttö ei välittänyt enää lähteä. Näinpä vaatteiden vaihdon jälkeen ajettiin ratikalla keskustaan, vietettiin sateinen iltapäivä Pizza Hutin buffetissa (siellä hinta määräytyy iän mukaan 0,80€/ikävuosi) ja sen jälkeen tyttö kierteli keskustan läheisyydessä olevia leikkipuistoja kummisedän kanssa, äiti vähän shoppaili. (Kannattaa Helsingin reissulla käydä ainakin Cubus Kidsin valikoima tsekkaamassa Kampin ostoskeskuksessa! Mukavaa edullista vaihtelua H&M:n rinnalle.)
Kaiken kaikkiaan päivän huvituksista ei tarvinnut maksaa kuin ratikka/metro/bussiliput lentokentälle (5€ aikuinen, 2,50€ lapsi) sekä Helsingin sisäiset liput Lintsiltä keskustaan (yht. 4€), pizza buffet (juomineen meille kahdelle yht. n. 20€) ja ne C Kidsin ostokset (jätetään ne laskematta ;)). Kivaa oli!
Nykyään kun lentolippuja saa 25€/suunta Oulusta, niin voisi hyvin useamminkin käydä!
Lintsikin on auki lokakuulle asti!
Voi että miten tuo teidän tyttö on suloinen <3
VastaaPoistaTuo on kyllä hyvä kun lintsilllä nykyään pääsee joihinkin laitteisiin ilmaiseksi.
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos samoin Outi! lintsi on tosiaan nykyään oikein pikkulapsiystävällinen :)
Poista