keskiviikko 5. elokuuta 2015

Sisustusshoppailua Kööpenhaminassa


Ei kai Tanskassa voi käydä poikkeamatta muutamaan sisustusliikkeeseen? Tyttökin jaksoi mukavasti mukana, kun käytiin näissä liikkeissä muun toiminnan lomassa. Palataan siis viime viikon reissutunnelmiin vielä viimeisen kerran virtuaalisen sisustusliikekierroksen merkeissä.

Illums Bolighus on upea, monikerroksinen sisustustavaratalo aivan Kööpenhaminan keskustassa Strogetilla. Sen ohi ei vain voi kävellä poikkeamatta sisään! Varsinkin selkeän, skandinaavisen tyylin edustajille tämä on melkoinen houkutusten mekka. Onneksi maalaisromantiikkaa ei juuri ollut tarjolla ja isoja ostoksia ei muutenkin ollut mahdollisuutta tehdä, koska olimme pelkkien käsimatkatavaroiden varassa, joten rahat kuitenkin säästyivät. Illums Bolighusilla oli pieni liike myös Tivolialueella ja lentokentällä.





Vähän sivummalta löytyi pieniä viehättäviä putiikkeja. Tämä Lotte K:n pikkuliike piti sisällään tanskalaisen suunnittelemia käsityötuotteita. Tyttö ihastui huovutettuihin eläimiin!



Suurin piirtein vastapäätä LotteK:ta oli More64, jonka valikoimiin kuului mm. samoja Rice-tuotteita, joita ihastelin Vanhassa Porvoossa.



Kaikista ihanin liike minun makuuni oli Nyhavnilla sijaisteva Medudsigt. Liikkeeseen mentiin sisäpihan kautta sisälle ja tuntui kuin olisi hetkeksi päässyt kauemmaskin kaupungin vilinää. Olimme tilavassa liikkeessä kahdestaan. Voi, jos olisi ollut enemmän matkatavarata tilaa ja rahaa, olisin kotiuttanut vaikka mitä! Ehkä hyvä ettei ollut.








   

Ainoa paikka, jossa en voinut vastustaa pikkuhankintojen tekemistä, oli Sostrene Grene, jonka kolmikerroksinen liike Strogetilla oli niin valikoimaltaan kuin hintatasoltaankin todella houkutteleva. Vähän niinkuin Tiger tai Clas Olson, mutta sisustajan kannalta vielä ihanampi, laaja valikoima. Toisaalta täällä oli varsin helppo kiertää lapsenkin kanssa, koska hyllyiltä löytyi myös toinen toistaa hauskempia ja edullisempia kyniä, kumeja ja muuta kolmasluokkalaiselle mieleistä pikkutavaraa. Teen vielä erillisen postauksen niistä ihanista pikkutuomisista, joita täältä poimimme. Kaikista hauskin yksityiskohta liikkeessä oli poistumisreitti kassoilta kolmannesta kerroksesta. Perinteiden portaiden rinnalla oli mahdollisuus laskea tankoa pitkin, kiivetä tikapuut ja laskea putkiliukumäki. Neiti valitsi hauskemman reitin, äiti käveli tylsästi portaita pitkin tyttöä vastaan.




Viimeinen sisustusliike, jossa kävimme, oli Notre Dame. Iso liike, paljon tuotteita, kohtuullinen hintataso. Kannattaa katsastaa varsinkin, jos on sitä tilaa niissä matkatavaroissa, mutta kyllä täältä pikkulöytöjäkin voi tehdä.




Loppuun pitää vielä mainita A.C. Perch's teekauppa. Liettuan reissulla toissa syksynä eräs kööpenhaminalaisrouva sanoi, että siellä kannattaa käydä, jos tulee Kööpenhaminaan. En tietenkään saanut Kööpenhaminaan mennessä nimeä päähäni, mutta kun liike tuli vastaan, ei siitä voinut erehtyä. Pieni, oikein ihanasti vanhanaikainen liike oli niin täynnä, että piti jonottaa ulkona asti. Jonossa oli niin turisteja kuin paikallisiakin. Irtoteet punnittiin vanhoilla vaaoilla punnusten avulla ja pakattiin paperipusseihin. Nyt olen pari iltaa kotona nautiskellut AC Perchin tuomisia uusista Greengaten mukeista. Toimii!

2 kommenttia:

  1. Tehän ehdittekin monta putiikkia kiertää. Ei tuollaisia voi vastustaa, pelkkä hypistelykin joskus riittää "ensiavuksi". Ihana vaaka tossa viimeisessä kuvassa ja väri on täydellinen, retroa :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia. Tuo pitsinen viirinauha sai huokaisemaan ihastuksesta, sekä tämä viimeisen kuvan vaaka.

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!