torstai 20. elokuuta 2015

Metsästyskausi (=yh-jakso) alkaa




Tänään alkoi sorsajahti, eikä miestä tarvitse kotiin odotella ennen sunnuntaita. Miehellä on sattumoisin synttäritkin tässä jahdinaloituksen lomassa, joten eilen syötiin kakku aamupalaksi ennen kuin isäntä karkasi suoraan töistä omille teilleen. Tämä kuuluu meidän syksyyn ja jollain lailla minä jopa nautin. Kun mies on poissa (ja yleensä auto myös), en minä voi mitään ihmeellistä ohjelmoida illoiksi ja viikonlopuiksi. Tulee vietettyä aikaa lasten kanssa ja nautittua omasta rauhasta kotona. Hyvä niin. Tosin tällä kertaa olen hamstrannut niin paljon maalia, pakkelia ja muuta pientä kivaa, että taitaa viikonloppu kulua mukavasti remppahommissa ;)

P.S. On varmaan ensimmäinen kerta, kun tein miehen synttäreille mansikkakakun - tänä vuonna tuntuvat vasta olevan mansikat nyt parhaimmillaan!

P.P.S. Tuo Build-a-bear pupu on tullut kovin rakkaaksi niin omistajalleen esikoiselle kuin pikkusiskollekin. Pikkusisko suunnittelee tulevia lomia nyt sen perusteella, mistä voisi Build-a-bear workshop löytyä.





10 kommenttia:

  1. Siis aivan tajuttoman upea tuo viimeisen kuvan taulu!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä ehkä onnistunein DIY-projekti, mitä oon tehny - ja helppokin! Styroxin päällä lakanakangas ja sen päällä pitsiliinoja, vanhaan ikkunanpokaan kiinnitettynä

      Poista
  2. Ymmärrän, meilläkin lähtee mies huomenna laatuaikaa viettämään :D

    VastaaPoista
  3. Olisi kiva kun kirjoittaisit ohjeen kakkuun. Vanhan ajan kauno fonttia on aika hankala lukee ainakin kännystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, näkyykö teksti sinulle vanhan ajan kaunofonttina...? Onpas omituista! Millä kännykällä/selaimella tekstiä luet? Piti ihan omalla kännykällä tarkastaa, mutta siinä näkyy normaalina, selkeää tekstinä. Kakku on tehty alla olevan linkiin mustaherukka-valkosuklaakakun ohjeella sillä muutoksella, että marjat on vaihdettu mansikoiksi ja hillosokerikiille jätetty laittamatta. Ohje täällä https://www.yhteishyva.fi/ruoka-ja-reseptit/reseptit/mustaherukka-valkosuklaakakku/011402

      Poista
  4. Wau miten hyviä kuvia olet kakuksta napsinut. Maku on varmasti ollut tosi hyvä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tykkään ottaa kuvia yksityiskohdista. En osaa yhtä hyvin kuvata isoja tiloja .

      Poista
  5. Täällä on kans yksi metsästysleski 😉
    Meillä tosin mies on enempi pois sitten syyskuun kanalintujahdin aikaan (pääosa kesälomastaan aina silloin) ja sorsastuskaudella keväisee vain aloituksessa. Meillä on nuorempi tytär syntynyt 20.8., joten tyttären syntymän jälkeen ei miestä juurikaan ole lapsen syntymäpäivänä kotona osattu edes kaipailla puolen päivän jälkeen.
    Mutta kuten olen jo reilut 20v sitten todennutkin, niin aikoinaan jo "tiesin ottaessani" osalle kohdistuneesta metsästysleskeydestä, joten en koe itse sitä mitenkään ongelmaksi, enemmän se on aina sukulaisia ja ystäväpiiriä ihmetyttänyt. Itse nautin kyllä omasta ajasta! Etenkin nyt kun tyttäretkin ovat jo teini-ikäisiä, niin mikäs sen mukavampaa kuin viettää illat yleensä just niinkuin itse haluan... 😉

    Alimmaisen kuvasi taulu on kyllä kaunis! Ja mansikkakakku, nam.
    Mukavan rentouttavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuulostaa niin tutulta! Minä olen kans tiedostanut tämän jo seurusteluaikoina eli en koe tätä ongelmana ja tosiaan on ihan mukavakin välillä vaan nauttia omasta ajasta iltaisin. Mun mies on opettaja ja hänelle on vaikea paikka, kun loma-ajankohtaa ei itse voi valita. Mieluummin pitäisi lyhyemmän loman ja ottaisi sen jahtiaikaan :D Nyt ottaa aina muutaman virkavapaapäivän syksyn aikana, että saa harrastella.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!