Tänä aamuna

Tänä aamuna herättiin miehen kanssa pienestä kalastajamökistä näissä maisemissa. Kahdestaan. Kuukauden sisään olemme saaneet viettää enemmän aikaa ilman lapsia kuin moneen vuoteen. Se on ollut niin ihanaa, että tuntuu kuin palaisin lomalta töihin ja arkeen uutena ihmisenä. Ja älkää käsittäkö väärin, rakastan lapsia ja koko perheen yhteistä aikaa, mutta kyllä tämä parisuhdeaika tuntuu ainakin meille ihan välttämättömältä piristykseltä. Eikä kyse taida olla pelkästään siitä, että se on ollut kahdenkeskistä aikaa aikuisten kesken, vaan ehkä jopa enemmän siitä, että nämä päivät, illat, yöt ja aamut ovat olleet kiireettömiä. Ei ole tarvinnut murehtia mennyttä eikä tulevaa, on voinut nauttia hetkestä. Se laatuaika koko perheellä kun tahtoo usein mennä hösellykseksi ja äitillä on vähintään se ruuanlaitto- ja siivousvastuu, joka painaa mielessä silloinkin, kun istuu alas legoja rakentamaan tai unoa pelaamaan.

Näistä kesän hyvistä hetkistä on kertynyt paljon voimaa alkavaan syksyyn. Syksyyn, joka on meidän perheen kannalta jossain mielessä se haastavin vuodenaika. Mies on metsällä lähes joka viikonloppu, minä kotona lasten kanssa useimmiten ilman autoa. Toisaalta odotan kuitenkin innolla tätäkin jaksoa. Se tarjoaa minulle, ikiliikkujalle, puolipakollisen mahdollisuuden rauhoittua viikonloppuisin kotiin lasten kanssa. Silloin me, äiti ja lapset, teemme eniten ihan tavallisia asioita kotona yhdessä. Kenenkään ei tarvitse mennä mihinkään. Ja se on ihan mahtavaa sekin!

Ja jos et kuvista tunnistanut paikkaa, niin se on yllä olevat kuvat ovat kaikki Hailuodon  Marjaniemestä, alla oleva Hailuodon lauttarannasta. Meille Hailuoto merkitsee lähinnä miehen metsästysseutuja ja mummulaa, pitäisi useammin käydä näistä hiekkarannoistakin nauttimassa. Myös ja varsinkin lasten kanssa.