sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Loman sisustustempaus ja lupaus tulevasta

Meillä oli tänä vuonna oikea neljän päivän loma tässä vapun ympärillä. Reissua emme suunnitelleet, vaan päätimme viettää tämän(kin) loman ihan kotosalla. Minä kuvittelin, että ehdin tehdä sisustusrintamalla vaikka mitä, mutta aika vähäiseksi jäi sisustaminen. Sen sijaan olen ehtinyt nähdä ystäviä, juhlia vappua, lenkkeillä (juoksin ensimmäistä kertaa kympin alle tuntiin!), tanssia, karsia leluja ja vaatteita tulevaa pihakirppistä varten, pelata ja leikkiä lasten kanssa, käydä lillumassa Kylpylässä ja virkistäytyä komediateatterissa. On ainakin saanut ajatukset irti arjesta! Eiköhän näiden voimalla jaksa tarkastaa viimeiset kokeet, antaa kevättodistuksiin numerot ja pyörittää kouluarkea vielä kahdenkymmenen työpäivän verran.


Se ainoa sisustusprojekti, jonka tein, oli pienen lipaston roudaaminen yläkerrasta esikoisen huoneesta alakertaan kuopuksen huoneeseen. Kuopuksen huone on oikeastaan kirjastohuone, joka on erotettu olohuoneesta lasiovilla ja se toimii myös vierashuoneenamme. Alun perin kuopuksen huoneeseen ei tuotu muita leluja kuin dublot, mutta vähitellen erilaisia prinsessajuttuja on alkanut siirtyä alakerran kolmevuotiaalle asukille. Näin ollen päädyin tuomaan huoneeseen lipaston, jonka lokeroihin sain piilotettua Petshoppeja, Prinsessa-lehtiä, leikkikeittiön välineitä ja kauko-ohjattavan Hello kitty -auton. Kuopuksen barbit, ponit ja piirustusvälineet ovat sängyn alla sängynaluslaatikoissa. Samalla lipastosta oli apua siinä, että sain laittaa sen päälle esille muutamia kauniita esineitä. 


Lisäksi laitoin kuopuksen sängyn päälle kirpparilta löydetyn vaaleanpunaisen prinsessakatoksen, tilasin Hobby hallilta vaaleanpunaisen maton entisen vihreän tilalle ja siirtin Juhlahumua -nettikaupasta saamani lippunauhan ruokailutilasta kuopuksen lipastonurkkausta koristelemaan. Pari valokuvaa kuopuksesta etsii vielä paikkaansa. 

Pieni prinsessa itse osasi arvostaa muutosta ja on ihastellut vaaleanpunaista huonettaa pitkin päivää.


Muistattehan kaikki käydä osallistumassa Emma's and mama's -lahjakortin arvontaan viimeistään tänään. On ihanaa, miten paljon uusia lukijoita on löytänyt tiensä tähän blogiin sen kautta. Tervetuloa!

Ja on myös ihana saada luvata arvonnoille jatkoa heti ensi viikolla. Tässä vilautus ensi viikon arvonnasta. Pysykää kuulolla!


2 kommenttia:

  1. Oijoi, uusi arvonta tulossa! Kivaa :) Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvontaputki päällä :) Mukavaa, kun saa arpoa.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!