torstai 1. toukokuuta 2014

Vapun Juhlahumua

Saimme vappuna vieraiksi ystäväperheen, joten juhlijajoukko koostui neljästä aikuisesta kuudesta lapsesta ikähaarukalla 1,5v-8v. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tällaisessa porukassa voi välttää, mutta mukavaa oli ja lapsille sujuivat leikit hienosti.



Vappukoristeluun käytin tänä vuonna kodin muuhun ilmeeseen sopivia hempeitä värejä vaaleanpunaista ja vaaleansinistä yhdistettynä valkoiseen ja hopeaan. Juhlakattauksesta saa kiittää Juhlahumua-nettikauppaa (klik), josta sain servetit, ilmapallot, viirin ja mukit. Nämä samat tuotteet sopivat yhtä hyvin muihinkin kesä- ja prinsessajuhliin ja kaupasta löytyy laaja valikoima muitakin väri- ja kuvioteemoja. Toimitus oli todella nopea.


Vappuna herkuteltiin grilliruualla, patongeilla, simalla ja munkeilla.




Ja toki mukana juhlinnassa oli myös juhlajuomaa, joka maistuu erityisen hyvältä yhdeksän vuotta sitten hääpäiväksi tilatusta kuohuviinilasista, johon on painettu kuva, joka on alunperin otettu minun ja mieheni varjosta.


Lapsille tein kotona ja koulussa taikurin ilmapalloista koiria ja miekkoja. Näistä oli nelosluokkalaistenkin kesken kova kisa, kun niitä luokassa palkintoja jaettiin. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan taikurina toimimista! Pallojen taittelu on helppoa ja paketeissa mukana tulee selkeät ohjeet.


Vaaleanpunainen viirinauha sopii niin ihanasti tuohon olohuoneen ja ruokailutilan jakajaksi, etten taida luopua siitä ihan vielä, vaikka juhlat onkin jo juhlittu.




Tänään, vappupäivänä, käytiin kävellen paikallisen seurakuntatalon vapputapahtumassa, josta lapset saivat kasvomaalaukset ja ilmapallot ja ohjelmassa oli lisäksi  nalleneuvolaa, ongintaa, Pellen esitys. Tapahtuman järjestää seurakunta yhteistyössä MLL:n kanssa ja sen tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tapahtuma on ihana perinne täällä meillä!

Tapahtuman lisäksi tänään ehdittiin tehdä lasten toiveesta hattarat ennen vieraiden kotimatkaa.


Pompomit tein niin ikään itse. Todella selkeä ja yksityiskohtainen ohje näiden tekemiseen löytyy Esmeraldan blogista (klik). Tein omani tuon ohjeen avulla, mutta käytin silkkipaperin sijasta kreppipaperia, koska sitä sattui kaapissa olemaan. Koska halusin pompomit pöytään, tein niistä melko pieniä. Käytin 10x14-senttisiä papereita isompaan ja 5x7-senttisiä pienempään.


Me jatketaan lomailut koko loppuviikko. Aurinkoista toukokuuta!


P.S. Muistattehan, että vielä sunnuntaihin asti on aikaa osallistua Emma's and Mama's -lahjakortin arvontaan täällä. Tässäkin postauksessa nähtävänä paperipillit, jotka tilasin Emma's and Mama'silta.

4 kommenttia:

  1. Ihanat koristelut!! <3 Pompomeja vois kokeilla itsekin tehdä poikien synttäreille, on niin kauniita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pompomien tekeminen oli oikeastaan aika kivaa. Lapset askarteli samalla omia haitareita :)

      Poista
  2. huhhuh mitä kaikkea oot väsänny! wau vaan voi sanoa, sisko! :) ihanan näköstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sisko-kulta! On vaan niin ihana laitella näitä juhlia :)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!