lauantai 25. huhtikuuta 2015

DIY Supersankari-asu pikkuprinsessalle


Meidän perheen naisilla (minulla, neljävuotiaalla ja kahdeksanvuotiaalla) on reilun viikon päästä edessä kevään tanssinäytös. Yleensä pukukoodi on ollut aika simppeli: Jotain tiettyä väriä, t-paitaa ja leggaria. Tällä kertaa tanssiopettaja pistikin astetta pahemman haasteen: Supersankariasu neljävuotiaalle prinsessalle. 

Alkujärkytyksen jälkeen, juteltuani muiden äitien kanssa, innostuin hommasta. Muistin, että Amalia kirjoitti joskus aikaisemmin blogissaan Pikku Piltin silityskuvilla tuunaamistaan vaatteista ja keksin, että niillä saan helposti perushenkkamaukkapaitaan tuunattua supersankarifiilistä. Ihan huippua, että meidän omassa kunnassa löytyy tuollainenkin yritys. Sieltä pääsin ilman postikuluja itse valkkailemaan mieleiset tuunaustarpeet.

Ostoslistalle päätyi siis H&M:n paita ja leggarit, valkoista kangasta viittaa varten, hopeista silitysarkkia ja silitettäviä hotfix-timantteja. Halusin asusta tyttömäisen, joten kangaskaupassa päädyin sifonkiin. Värimaailmaa haettiin tytön suosikista Frozenin Elsasta - sinistä, valkoista ja hopeaa.


Ensin tuunasin paidan. Leikkasin tytön etunimen mukaan I-kirjaimen hopeisesta glittersilitysarkista, silitin sen leivinpaperin läpi paitaan, asettelin ympärille timantit ja silitin nekin kiinni leivinpaperin läpi. Seuraavaksi aloin leikata viittakankaita. Pelkkä sifonki olisi ollut kovin ohut, joten päätin ommella taustakankaan valkoisesta lakanasta. Piirsin kaavan t-paitaa mallina käyttäen: yläosan täsmälleen t-paidan malliseksi ja helma muutaman sentin paidan takakappaletta isommaksi. Kovin isoa en viitasta halunnut, koska tytön pitää pystyä tanssimaan se päällä. Viimeiselin viitan ilman glitterhopeisella tähdellä.



Lopuksi kiinnitin viitan paitaan ompelemalla sen olkasaumoihin kiinni. Ajattelin, että tanssiessa kiinniommeltu viitta on helpompi kuin kaulan ympärille solmittu. Ompelin vain lyhyet olkasaumat, jotta sen voi halutessaan myöhemmin purkaa paidasta pois ja hyvin pysyy kiinni noinkin. Näyttää jopa laskeutuvan nätisti. 

Tyttö oli tosi tyytyväinen, äiti ylpeä saavutuksestaan ja pojalle pitäisi kuulemma heti tänään lähteä ostamaan tarvikkeita vastaavaan, mutta siniseen :D Onhan se vappukin tulossa ja tämä oli niin helppo tehdä, että ehkäpä tuunailen pojalle oman supersankariasun ensi viikolla. Tähänhän voisi jäädä koukkuun!






4 kommenttia:

  1. Vli miten suloinen supersankari siellä teillä liitelee. On kyllä hieno asu ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko päivän on liidellyt uusi asu päällään :) Ihanaa, että tuli mieleinen! Ja ihanaa, että on vielä yksi noinkin pieni prinsessa talossa <3

      Poista
  2. Tosi hieno! Miksihän meidän ryhmälle ei ole kerrottu vielä mitään esityksen asuista?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Keskiviikon ryhmille ei tosiaan ole tullut ohjeistusta sähköpostitse. Isommille on kyllä ryhmissä kerrottu, mitä on suunnitteila. A käy myös keskiviikon ryhmässä ja tietää jo vaatteet siihenkin esitykseen.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!