tiistai 20. toukokuuta 2014

Iso, pieni eskarilainen ja postin tuomaa (kivunlievitystä kipeille hartioille jaossa nopeimmille)


Tähän(kin) alkuviikkoon on mahtunut monenlaista ja niinpä siis mahtuu tähän postaukseenkin. Päällimmäisenä alkuviikosta on mielessä meidän reipas, isopieni mies, joka viettää viimeisiä päiviään tavallisena päiväkotilaisena ja siirtyy pitkän loman jälkeen eskariin. Meidän tuleva eskarilainen on syntynyt joulukuun lopussa, joten äidistä tuntui viime viikolta niin kovin hullulta lähettää poikaa eskariin tutustumaan, kun ikä on vielä reilusti lähempänä viittä kuin kuutta. Toisaalta taas tutustuminen meni helposti ja melko huomaamattomasti, koska poika on ollut päiväkodissa jo kaksi talvea, eivätkä arkiaikataulut eskarin alkamisen myötä muutu. 

Tänään oli ihana ilta, kun saimme koko perheellä osallistua päiväkodin kevätjuhlaan, jossa nämä tulevat eskarit olivat pääosissa merirosvoina näytelmässä nimeltä Lumikki ja noin seitsemän pientä merirosvoa. Kevätjuhlan runko oli viskareiden kevään aikana draamakerhoissaan suunnittelema ja valmistelema juhlan juonta, asuja, rekvisiittaa ja näytelmämainoksia myöten. Pienemmillä päiväkotilaisilla oli omat lyhyemmät esityspätkänsä tämän viskareiden näytelmän keskellä. Aivan ihanasti toteutettu kokonaisuus, jossa jokainen pääsi esiintymään omalla ikätasollaan! 

Samainen iso pieni mies eksyi äidistä ja siskoista eilen kaupassa. Siinä vaiheessa, kun en löytänyt häntä leluhyllyltä, aloin vähän huolestua. Onneksi eräs tuttu tuli vastaan ja kertoi nähneensä pojan menevän ulko-ovelle päin. Vinkin johdattelemana suuntasin ulos ja löysin viisivuotiaan oman auton vierestä odottelemasta. Reipas poikaraukka oli selvästi vähän hätääntynyt, mutta ei ollut panikoinut tai itkenyt, vaan oli ajatellut loogisesti, että autollehan se äiti lopulta tulee ja mennyt sinne odottelemaan. 


Tällä meidän pienemmellä päiväkotilaisella olisi niin ikään ollut pieni rooli illan juhlassa, mutta jääräpäinen pikkuprinsessa päätti jo aamulla, ettei aio esiintyä. Eikä esiintynyt. Penkissä lauloi tuttua laulua esiintyjien matkassa.


Lopuksi vielä ne luvatut postin tuomiset. Slöjd detaljerilta tuli tänään foto transer -lakkaa, jolla voi siirtää lasertulostimella tulostettuja kuvia kankaalle, puulle, lasille ym. sekä koulutaulumaalia. En malttaisi odottaa, että pääsen näitä testailemaan ja tuunailemaan!

Lisäksi posti jo eilen toi Buzzadorilta paketillisen ThermaCare-kivunlievitystyynyjä. Sopivasti hartiat olivat eilen ihan jumissa, varsinkin vasemmalta puolelta. Yötä vasten avasin yhden tyynyn, laitoin vasemmalle hartialle ja nukuin ThermaCare-tyynyn kanssa (tyynyä suositeltiin käytettävän vähintään kahdeksan tuntia putkeen). Ihme kyllä, vasen puoli on tänään tuntunut varsin vetreältä ja ollut täysin kivuton! Näitä tyynyjä minulla olisi vielä kuusi kertapakettia jakaa teille muille elikkäs kuusi nopeinta kommentoijaa saavat itselleen tyynyt testiin. Testaajien on lupauduttava täyttämään Buzzadorille parin kolmen kysymyksen palaute tyynystä kokeilun jälkeen.


11 kommenttia:

  1. Haluaisin kokeilla! Minulla on usein niskakipuja ja siitä johtuvaa päänsärkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vaiva täällä. Niskasäryn vielä kestäisi, mutta se pääkipu on niin kamala. Laitatko sähköpostina osoitteen, mihin toimitan? Sähköposti hannamasi@gmail.com.

      Poista
  2. Tämä päätetyöntekijä halusi kyllä kokeilla myös! Jumitukset lisääntyvät varsinkin silloin, kun ei oikein yölläkään saa nukuttua... - MY

    VastaaPoista
  3. Hei mä oon monesti miettiny että olisko noista tyynyistä apua joten kokeilisin mielelläni :)

    VastaaPoista
  4. Hei, ellei tyynyt jo menneet kokeilisin tosi mielelläni jos heräisi joku sanot ilman migreenikipuilua. :)

    VastaaPoista
  5. ^^aamu, puhelin korjasi vähän hassusti. :)

    VastaaPoista
  6. Vieläkö ehdin testiryhmään mukaan? :) Kuulostaa hyvältä tuo tyyny, jumipaikkoja kyllä löytyy!

    VastaaPoista
  7. Määki haluan testata jos niitä vielä on! :) Vauvan kantamisesta aina niskat ja hartiat jumissa :/

    VastaaPoista
  8. Voi höh, ei taida enää ehtiä mukaan! Näille olisi todellakin käyttöä! Jos joku peruu niin ota yhteyttä: sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!