tiistai 6. toukokuuta 2014

Sisustustuotteet edullisesti Kärkkäiseltä + ARVONTA


Oletteko käyneet Kärkkäisellä shoppailemassa paikan päällä ja/tai eksyneet nettikauppaan? Jos paikka ei ole vielä tuttu, niin suosittelen tutustumaan! Itse haen Oulun Kärkkäiseltä ontelokuteet mattoihin ja muihin virkkauksiin, sillä hinnat ovat käsittääkseni Oulun halvimmat. Lisäksi kaikki kakunkoristelutarpeet, kuten sokerimassat, käyn ensisijaisesti ostamassa Kärkkäiseltä. Siellä on valikoimissa myös Candy meltsejä cake popsien tekijöille!

Mieskin tykkää käydä Kärkkäisellä, sillä sieltä saa työkalut, maalit ym. edullisesti ja onhan siellä urheilutarvikkeita, askartelujuttuja, leluja, kirjoja ja vaikka mitä muutakin.

Erityisen ihanan Kärkkäisestä tekee sen sisustusosasto. Siellä on aina vaikka mitä ihanaa tällaiseen maalaisromanttiseen makuun ja vaikka esillepano voi varsinaisissa sisustusliikkeissä olla kauniimpi, niin hinnoissa Kärkkäinen voittanee useimmiten.

Pitkästä aikaa kävin tänään selailemassa Kärkkäisen nettikaupan sivuja (sisustustarvikkeisiiin pääset tästä) ja löysin sieltä mm. tällaisia ihanuuksia.


Tuota keskellä olevaa olen jo aikaisemminkin ihastellut. Kolme tuollaista kun saisi lasikuisin ikkunoihin, ai että! Vasemmalla puolella olevilta tarjottimilta kelpaisi nauttia äitienpäivän aamiainen (vink vink) ja oikeanpuolimmainen koristaisi jotain ihan tavallista valkoista pöytää tai lipastoa aina ihanasti.


Lasihurrikaani on ollut hankintalistalla jo pidempään ja keskellä oleva koruteline koristaisi vessaa ihanasti.


Viimeisin tulokas Kärkkäiseltä meidän kodissamme on kuvassa näkyvä kannellinen lasipikari, jonka sain Kärkkäiseltä blogiyhteistyön nimissä. Lisäksi sain ilon ja kunnian yhteistyönä Kärkkäisen kanssa arpoa teidän kesken samanlaisen!


Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. 

Yhden arvan saat kertomalla, oletko tehnyt hankintoja Kärkkäiseltä.

Kaksi arpaa saat, kun olet lukija/liityt lukijaksi.

Kolme arpaa saat, jos vielä näiden lisäksi jaat arvonnan Facebookissa tai omassa blogissasi.


Osallistumisaikaa tästä päivästä aina ensi viikon perjantaina 16.5. asti, minkä jälkeen lasipikari postitetaan Kärkkäiseltä suoraan voittajalle.

Onnea arvontaan!


57 kommenttia:

  1. Kolmella mukana,olen ostanut usein Kärkkäisen nettikaupasta
    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Olen löytänyt Kärkkäiseltä vaikka mitä kivoja sisustusjuttuja! :) kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  3. Olen kyllä tehnyt hankintoja Kärkkäiseltä :)

    VastaaPoista
  4. mukana! En ole ostanut Kärkkäiseltä muuta kuin itselleni koululaukun reilu 4vuotta sitten. Kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  5. Olen tehnyt ostoksia ylivieskan myymälässä sekä netissä, ihania tuotteita :)

    VastaaPoista
  6. Viimeksi tänään kiertelin kärkkäisellä ja ihastelin sisustusjuttuja. :) Käyn melko useasti ostoksilla siellä, netin kautta en ole tilannut mitään. Yhdellä mukana. -SR-

    VastaaPoista
  7. En ole ainakaan vielä.
    Kolmella mukana :)
    Temeli95@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. kolmella mukaan. Olen tehnyt täältä kun löytyy kyseinen kauppa jo yli 15 vuotta.

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  9. Kahdella mukana. :) Viimeksi eilen kävin Ylivieskan kärkkäisellä ostamassa vauvalle pyyhettä, vilttiä, lakkeja jne.. Tulee myös ostettua ontelokuteet sieltä ja sisustusjuttujakin paljon! :)

    VastaaPoista
  10. Harvemmin tulee käytyä, kun jotenkin hankala sijainti. Viimeksi menin asijoikseen ostamaan sieltä lankaa ja muutenkin sieltä löytyy hyvin noita askartelujuttuja. Vähemmän tulee sieltä enää sisustusjuttuja ostettua, ku tyyli muuttunut. Jos voittaisin kipon niin antaisin sen äidille, jonka tyyliin se sopisi täydellisesti.
    Kahdella mukana.

    VastaaPoista
  11. Yhdellä mukana! Pari ostosta ollaan kärkkäiseltä tehty ! Voin suositella! Hinta laatu suhde hyvä!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Yksi arpa! Olen monta kertaa miettinyt että pitäis käydä, kun Lahden ohi ajetaan! Täytyy poiketa! Ihania juttuja olet löytänyt!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana. En ole ostanut koskaan, mutta olen muutaman kerran harkinnut kyllä!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Olen tehnyt hankintoja usealta kärkkäiseltä ja hyviä tuotteita ovat olleet. Yhdellä arvalla mukana paananja@rpkk.fi :) ps. Kiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  15. Kahdella mukana :-) kärkkäiseltä löytyy aina jotain kivaa sisustusjuttua. -Talomerenrannalla

    VastaaPoista
  16. En ole vielä tehnyt ostoksia Kärkkäiseltä, mutta kaikkea kivaahan sieltä löytyisi.
    Yksi arpa.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kiitti vinkistä,että Kärkkäisellä on nettikauppakin. Olen monesti halunnut käydä Kärkkäisellä,mutta tästä läheltä ei löydy kauppaa. Mukana yhdellä. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. En ole vielä hankkinut mitään,mutta kivoja tuotteita siellä näkyy olevan. Yksi arpa. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  19. En ole tehnyt, mutta olisi kiva päästä käymään. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Jaettu fb:ssä. En ole hankkinut mitään. tvalmunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. kolmella. mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Joka viikko jotain kärältä:) milloin mitäkin. Lapsesta asti tottunut. Ei pärjäis ilman :)) -aurinko-

    VastaaPoista
  23. Hieno palkinto. Olen kerran käynyt Kärkkäisellä ja löysin silloin ainakin edullista toppaa lapsille. Osallistun kolmella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole vaatteita juurikaan ostanut, mutta valikoima on tosiaan laaja ja hintataso edullinen.

      Poista
  24. En ole ostanut mitään mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta kaupalta! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :) t. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä kurkkimassa, sieltä voi tehdä hyviä löytöjä!

      Poista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Olen tehnyt hyviäkin löytöjä, joitain vaatteita ja Sievin kengät poistohintaan. Mielelläni en kuitenkaan Kärkkäisellä käy, sen verran ääliömäistä salaliittoilua ja muuta hörhöilyä ovat koteihin suoltaneet. Ne typerät mainoslehdet ärsyttivät niin pirusti. Tästä siis oli kyse, kliks.
    Mutta joo, enpä jaksa kokonaan boikotoida. Työllistäähän se pulju sentään ihmisiä.

    Kaksi arpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo artikkeli olikin mennyt minulta ohi, mutta kieltämättä joskus aiemmin ihmettelin rokotuksenvastaisia kirjoituksia mainoslehden yhteydessä. Olen itse keskittynyt lukemaan vaan mainossivut ja ohittanut nuo muut jutut. Nythän lehden tyyli onkin tainnut vähän muuttua...?

      Poista
  27. Kärkkäinen on hyvinkin tuttu! Me käydään sekä Iin, että Oulun Kärkkäisellä. Olen tehnyt paljon kivoja sisustuslöytöjä, ja löytyyhän heiltä paljon muutakin tavaraa. Kahdella arvalla mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärkkäinen on kyllä hyvä jokatavarankauppa, sieltä tulee haettua monenlaista hyödyllistä.

      Poista
  28. Ilmoitathan jatkossa selvästi, mitä tuotteita olet saanut ilmaiseksi yhteistyökumppaneilta. Nyt tämä ei ole tullut selvästi esille. On reilumpaa lukijoita kohtaan ja kuuluu hyvään blogietikettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Eipä ole ollut selvää tällaiselle suhteellisen uudelle bloggaajalle tuo etiketti.

      Poista
    2. P.S. Eikö hyvään blogietikettiin kuulu jättää jonkinlaista nimimerkkiä?

      Poista
  29. Yhdellä mukaan arvontaan. Joskus olen hankintoja Kärkkäiseltä tehnyt, kun kesälomalla on ohi ajettu =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Kahdella mukaan :) Viimeksi lähti Kärkkäisiltä harmaat tähtipatalaput messiin.

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. En ole vielä mitään ostanut Kärkkäiseltä... Ehdottomasti täytyy korjata tämä asia - niin kivoja juttuja tuolta löysin. :) <3

    Kaksia arpaa, jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana ja tuttu paikka on, liiankin ;)

    VastaaPoista
  33. En muistaakseni ole koskaan mitään päässyt ostelemaan. 2 arvalla mukaan =) irmeli.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. En ole hankintoja tehnyt, vielä;) linnuton.puu@hotmail.com
    (1 arpa)

    VastaaPoista
  35. En ole vielä ostanut mitään, yhdellä arvalla mukana.
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana!:) paljon tulee tehtyä ostoksia kärkkäiseltä mm. Leivonta tarvikkeit.

    VastaaPoista
  37. En ole vielä tehnyt, verkkosivuja olen kyllä selaillut. Kahdella arvalla mukana
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana!
    Kärkkäinen kuuluu vakiokauppohin :)

    VastaaPoista
  39. Ihan uusi juttu minulle tuo Kärkkäinen. Pakko tutustua tarkemmin. Ja yhdellä arvalla olen mukana. anni.nattinen@hotmail.fi

    -Anni-

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana. En ole tilannut vielä, mutta tarjouksia olen katsellut aina välillä
    nellakos(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukana. Olen tilannut, kahteenkin otteeseen, kun on ollut hyviä tarjouksia.
    Myymälässä pitäisi vielä joskus piipahtaa.
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla osallistun. En ole tilannut, mutta olen kurkistanut nettisivuille
    arskari@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Enpä ole tehnyt, mutta pari kertaa olen ollut hilkulla tilata
    janttarainen@luukku.com
    Ja kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla osallistun. En ole tilannut, mutta olen kuulluut kyllä liikkeestä
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Olen mukana kahdella arvalla. Eipä ole tullut Kärkkäiseltä tilattua, mutta pitää käydä tutustumassa sivuihin.
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  46. 2 arpaa mulla arvonnassa. En ole tilannut. sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. en ole tilannut... arvalla mukana
    miljakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kahdella mukana, olewn tilanut leivonta tarvikeita
    sanja.alisic@gmail.com

    VastaaPoista
  49. 2 arvalla mukana,en ole vielä tilannut,mutta pitää tutustua paremmin tarjontaan.
    suvi.brander@hotmail.com

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!