lauantai 17. tammikuuta 2015

Lauantain tunnelmia ja arvontamuistutus


Käykö teille muille niin, että ne päivät, joille "ei ole mitään suunnitelmia" osoittautuvatkin usein kiireisimmiksi? 

Mies eilen kysyi, onko minulla suunnitelmia tälle päivälle. Minä vastasin, että ei. Tai siis joo, kirjanpitoa, siivousta ja muita kotihommia... Käytännössä päivä oli siis buukattu täyteen ja vessat jäi vielä siivoamatta.

Siivoamisen lomassa ehdin toki tehdä pikkufiksailuja olohuoneen sisustukseen. Alennusmyynneistä tilailemani paketit ovat alkaneet tipahdella postiin, joten on ollut vähän uutta laitettavaa senkin puolesta.


  

Tällä hetkellä kevät hiipii hiljalleen meidän sisustukseen pastellien muodossa, mutta talvea ei ole vielä(kään) hyljätty.


Sikuriinan alesta tilasin puuhevosen. Näitä olen katsellut jo pidempään ja nyt puoleen hintaan päätin sen ostaa.


Life is a beautiful ride -juliste (vai olisiko iso kortti parempi termi?) on Live with me -verkkokaupasta. (Tällä teemalla luvassa arvontaa ensi viikolla!)



TineK:n lasagnevuoan tilasin Millan putiikin alennusmyynneistä ja heti innostuin lasagnea tekemään pitkän tauon jälkeen. Tokaluokkalainen oli sitä mieltä, ettei ole ikinä ennen syönyt äidin tekemää lasagnea eli jokunen hetki on tainnut kulua välissä. Nyt pitää kyllä ottaa pian uusiksi, niin hyvä perusruoka, joka maistuu lapsillekin!


Ja jälkkäriksi nautittiin niin ikään pitkästä aikaa raikasta hedelmäsalaattia.


Päivässä parasta oli kuitenkin se, että saatiin vihdoin uusi jääkaappi tiistaina hajonneen tilalle! Tässä on muutama päivä jouduttu säilyttämään ruokia viileällä kuistilla, joten toimiva jääkaappi keittiössä tuntuu ihan luksukselta :)

Muistattehan, että vielä huomisen (su 18.1.) ajan voitte osallistua Greengate-arvontaan täällä.
Rentouttavaa viikonlopun jatkoa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!