maanantai 12. tammikuuta 2015

Prinsessapäivä


Viime lauantaina pääsin kymmenen vuoden tauon jälkeen hääpukuliikkeitä kiertämään: 
sisko menee naimisiin ensi kesänä <3
 (Samoihin aikoihin tulee omista häistä kuluneeksi se kymmenen vuotta!)

Lauantaina suuntasimme Morsiuspukuliike Katariinaan ja voi vitsi, miten ihana tunnelma siellä olikaan! Se oli niin kauniin romanttisesti sisustettu vaaleanpunasävyisin kukin ja tyylikkäine sohvineen, että tuntui  kuin meistä (siis minustakin, makutuomarista) olisi kerralla tullut prinsessoja tai vähintäänkin olisimme hypänneet suoraan johonkin amerikkalaiseen hääleffaan. Katariinan puvut ovat aika hintavia, mutta varmasti laadukkaita ja eihän sille mitään voi, että kyllä kaikki noissa puitteissa näyttää vielä upeammalta kuin vähän vähemmän sisustustetussa liikkeessä. Kaiken lisäksi peilin eteen oli laitettu pieni koroke, joka teki morsiamesta vielä pidemmän oloisen sekä kauniit valot, joiden ansiosta pukujen helmet ja blingblingit olivat erityisen edukseen. Päädytäänpä sitten ostamaan puku Katariinasta tai ei, niin tuo tunti pukujen parissa oli joka tapauksessa niin ihana, että kannatti käydä!

Samalla tuo oli hyvä esimerkki siitä, miten paljon merkitystä on kauniilla esillepanolla ja sisustuksella. Se vaikuttaa valtavasti niin omiin fiiliksiin kuin aivan varmasti myös niihin ostopäätöksiin.


Hääteema tulee vilahtelemaan blogissa kevään ja alkukesän mittaan, kun pääsen pitkästä aikaa kaason roolissa näin läheltä häävalmisteluja seuraamaan, ja lapset pääsevät morsiusneidoiksi ja sulhaspojiksi. Hyviä vinkkejä hääjärjestelyitä ja polttareitakin ajatellen saa laittaa tulemaan! 


Tämän postauksen kuvat on otettu omista sormuksistani ja helmistä, jotka minlla olivat omana hääpäivänä  lähes kymmenen vuotta sitten kaulassa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!