lauantai 24. tammikuuta 2015

Sirkus omasta takaa


Ihan kaikista parasta arjessa on se, kun kaikki kolme lasta touhuavat sovussa ja hyvässä yhteisymmärryksessä keskenään. Tämän suhteen meidän kahden lapsisarja on onneksi aika onnistunut, kaikki kolme kun ovat kahden vuoden välein syntyneitä. Lisäksi tilannetta tasapainottaa se, että vanhin ja nuorin ovat tyttöjä, keskimmäinen poika. Välillä tytöillä on omat juttunsa, välillä kaksi isointa touhuaa keskenään ja välillä kaksi pienintä löytää parhaiten yhteisen sävelen. Ja aika usein myös touhut onnistuvat kolmisin. Yksi esimerkki on viime viikonlopun sirkus. Yhdessä he suunnitellivat kokonaisuuden, jossa nähtiin akrobatiaa, tanssia ja taikuutta. Äiti ja iskä saivat nauttia yleisössä. Tänään sen sijaan olohuoneen esiintymislavan täytti muotinäytös. Uskon vahvasti ja toivon, että nämä ovat niitä hetkiä, jotka jäävät heille lapsuudesta mieleen. Itse muistan vieläkin naapuruston lasten kanssa järjestetyt sirkusnäytökset, joita oli seuraamassa useamman perheen vanhemmat.






Onnellista ja ikimuistoista viikonloppua!

2 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!